Aika rankka tekstiä tällä kertaa paikoin.

Kuulin nimittäin tännään nuo molemmat otsikkovärssyt eri suista, ihan maailman parhaimmilta ystäviltäni enkä oikein tienny mitä oisin niille vastannu. Enkä eelleenkää keksi muuta, ku pistää käet ristiin ja rukkoilla kummanki puolesta. Sen teinki jo. Kauheeta, ku pittää näin nuorien tämmösiä ihtesä tappamisasioita miettiä. Vaikka vois olla vaikka miten paljo ihanuuksia elämässä jälellä. Ja elämänlaatuhan on aina kiinni vaan omasta itestään. Siitä, että millä mielellä on liikkellä.

Mun mielestä täällä maapallolla on sen takia niin paljo ihmisiä, että ne vois hyvillä mielin auttaa toisia häässä ja ettei kenenkää tarttis tehä liikaa hommia, ku sitte ne hommat voi jakkaa. Harmi juttu vaan on se, että kaikki ei tätä systeemiä oikein ymmärrä. Jotkut ei tee mittään ja toiset taas tekkee ihan liikaa. Jos ei tee mittään, ni sitte ei elämässä oo oikein sisältöö. Ei oo ihania asioita eikä inhottavia asioita. Tai ois, jos ossais yhtään päätään vaivata ja niitä ehtiä. Mutta jos ei tee mittään, ni sillon ei myöskään eti niitä elämisen arvosia asioita. Sitä vaan on ja möllöttää. Ja ehkä tekkee jotaki itelleen täysin merkityksetöntä. Sillä ei oo niin väliä. Ja joku päivä sitte huomaa, että on itekki aika merkityksetön. Tajuaa oman pienuutesa maailmassa. Ja miettii, että jos vaan kattois pois. Ja sitte kattoo sen takia, että ei oo mittään järkee olla kattoomattakkaa.

Ja sitte on ne toiset, joita nykypäivänä on varmaan vielä enemmän. (Ainaki mun elinympäristössä.) Itekki kallistun enemmän tähan sakkiin. Voi niitä, jotka tekkee ihan liikaa. Niitten elämässä olis vaikka mitä, mutta koska ne on niin turtuneita kiireeseen ja stressiin, ni ne ei ennää huomaa mittään! Niillä olis elämässä ihan sikamaisen paljo ihania ja inhottavia asioita, mut ne ei ees huomaa niitä. Ei ne ehi. Tai ehkä välillä pysähtyvät huomaamaan ne inhotukset, mut entäs jos ei huomaa niitä ihanuuksia?  Sittehä on ihan turha ellää. Jos ei kerta oo elämässä ihanuuksia. Tai oikeesti on, ihan varmana, mutta niitä ei vaan ennää ossaa löytää ja niistä nauttia.  Ja sitte huomaaki, että vaikka tekis kuinka paljo tahansa, ni oma pieni elämä on ihan merkityksetöntä. Ilman niitä tärkeitä ihanuuksia. Että vaikka tekis kuinka hirveesti asioita elämässään, ja vieläpä sellasia asioita, joita kukkaan muu ei ossais tehä samalla tavalla saati sitte yhtä hyvin, niin maaiimahan se vaan pompottelis raallaan, vaikka kuolis pois vaan yhtäkkiä. Samapa siis vaan kaota. Ehkä sitä joku hetken suris. Lähinnä ehkä tyrmistyksestä.

Tähän välliin mainittakkoon, että jos nyt vaikka äkisti kuolen, ni se ei sitte oo itsemurha. Hyvä ehkä täällä kirjottaa näin, helpottaa sitte tutkimuksia ja syyllisen löytymistä. Ja jos mut joskus murhattas, ni en toivois sille murhaajalle liian ankkaa tuomiota, kaikkein kauheimmat rangaistukset ihmiselle antaa kuiteski ihka oma omatunto. Paitsi jos se on psykopaatti.

Hyvä trion levyltä tuli sähköpostiin yhestä veisuloisesta semmonen raakamiksausversio, jota ei vielä sellasennaan oikein voi levylle laittaa. Lopun polyrytmisessä kohassa laulettaan epärytmissä keskenämme. Jutellaan huomenna mitä tehhään. Mulle se veisu on tosi rakas ja niin varmaan muillekki. Jospas sitä vielä ehtis jotenki korjailla. Ite jään vaikka päiväks pariks pois koulusta ja töistä ja sun mistä ja katusoitan junarahat Heltsinkii. Mä uskon, et sen kohan vois saaha paremmaks aika helepolla, jos tehtäs se kaikki yhtäaikaa, eikä erikseen niinku se on nyt tehty. Ei mulle tullu mieleenkää vaipua epätoivoon.

Enkä aio hävetä levyä vaikka siitä minkälainen tulis.
Päätin joskus yläasteelaisena, että häpeä on turhaa, enkä mä tartte sitä. Ja välillä oon tossa päätöksessä ihan pysynykki. Täytyy myös se myöntää, etten ihan pässiääliö ollu sillon, ku tuon keksin. Muuten ylleensä siinä iässä olin kylläki.

Teppo Revosta (josta oon aiemmin vuodattanu Ht:n blogissa, joka on mun tämän kevvään suuritöinen musiikkianalyysin projektityö) tuli taas välipalautetta, tällä kertaa tosi varsin kehuvaa. Onneks. Itekki olin viime pallautuksen jälkeen sellasella milellä, että jos ei nyt kelepaa, ni jo on kumma. Jotaki aikamoisen pieniä korjauksia siis vaan oli, mm. ihan perus kirjotusvirheitä vieläki, niinku varmaan täällä blogissaki... En oo vieläkkää osannu laittaa tähän Mc Bethille päälle sitä, että jos tullee virhe, niin se alleviivattaan punasella. Ja mun wordi on enkunkieleinen. Muuten kyl ei oo mittään onkkelmia ollu. jos joku ossaa neuvvoo, niin saapi sen tehä ilomielin!

Noh, eiköhän jo riitä, muomenissa rankka päivä taas. Tästä päivästä selevisin ihan kohtuuella.