Olinpa äsken tosi hyvissä Truba ry:n (www.truba.fi) järkkämissä jameissa! Kaikkee tuli soitelua pyykkilauasta tikkukanteloon ja jouhikosta munniharppujen kautta lusikoihin! Siinäpä ne oliki mitä soitin, paitsi vielä soiton lisäks laulettinki. Hirmu kivvaa oli! Kämppikset vielä jäi sinne soittelemmaan, mä yksinäni polin kottiin. Huomenna pitäs olla jo aikasin koululla opettamassa.

Meiän koulun kellarriin, eli sinne missä kaikki aina henkaa oli tullu semmosia puhistuspyyhkeitä iholle, jotka tappaa bakteereja ja jotaki muutaki asioita. En tiiä ukaltaako niitä kukkaan käyttää. Mietittiin koko päivä miks ne oli sinne ilmestyny. Mä koitin ehottaa, että siks ku ollaan kaikki aina myöhässä, ni ei ainakkaa tartte mennä hikisenä opettammaan! Oiskohan parempi ope, jos tulis aina vaan clinellin (ne oli sen merkkisiä) raikkaana luokkaan?

Viimeaikoina oon miettiny paljo sisarusrooleja, ja sitä miten ne vaikuttaa ihmisen elämään lapsuuesta hamaan loppuun saakka. Mulla on ollu kunnia opettaa tänä vuonna kolmee pikkuoppilasta, joista kaks on sisaruskatraansa esikoisia ja yks keskimmäinen. Ja täytyy sannoo, että ku itekki oon keskimmäinen lapsi, ni mun on paljo helpompi samaistua sen keskimmäis-oppilaan maailmaan ja aatoksiin! Enkä mä usko, että se johtuu mistään muusta, ku siitä että ollaan kumpiki keskimmäisiä kolmesta.

Keskimmäiset on kauheen iteppäisiä. Siinä on hyvät ja huonot puolesa. On vaikeeta antaa periks, ja kauheen nolloo, jos on väärässä. Toisaalta, ainaki mä opin jo nuorena miettimään kantani kunnolla. Ja se on hyvä, että uskallan olla tosi vahvasti sitä mieltä, ku oon enkä jää muitten manipuloitavaks. Mä oon sellasta rautasta tahtoo saanu elämääni "mestarimanipuloija jo vuodesta -84" -siskoni kovassa koulussa.

Ne vanhimmat puolestaan on semmosia huolehtijoita. Aina vanhimmat lapset huolehtii muista, elämästä ja kaikesta, vaikka ne usein jo pienenä oppii sitä piilottelemmaan! Että niitä ei vaan luultas ylihuolehtivaisiks. Keskimmäisten ja nuorimpien puolestaan ei tartte piilotella. Niitten ei tartte pelätä sellasta "isomman rooliin jämähtämistä". Mutta automaattisesti isollesiskolle/veljelle kehittyvä manipulointitaito on kyllä kätsy. Jossain vaiheessa ne aina huomaa saavansa pikkusisarukset tekemään ihan mitä vaan, ku ne on niin isoja ja viisaita jo.

Nuorimman lapsen ominaisuuksiin taas kuuluu sellanen tietty huolettomuus. Ei niitten mielestä oo yhtään ihmeellistä, jos asiat vaan tapahtuu automaattisesti, eikä niitä aina tartte ite tehä. Mun pikkusisko on tyypillinen esimerkki. Meillä on se duo, ja mä voin sannoo, että saan kyllä aikalailla pomottaa sitä, että mittään tapahtuis! Ei me koskaan harjotella, ennenku mä sanon, että nyt harjotellaan. Nytki meiän pitäs harkata yhtä keikkaa varten, ja musta tuntuu, että tän kans se ei onneks yritä olla niin lusmu, ku tän se on sentään ite järkänny ja mä oon vaan lupatunu mukkaan.

Oon katteellinen nuorimmille lapsille siitä huolettomuuesta ja vanhimmille uskomattomasta manipulointitaioista. Isosisko sai meiät pikkusiskot tekemään ussein ihan mitä vaan (mm. kanniskelin sitä yhessä leikissä aina, ku se oli jalkapoikkinen ja mun piti olla se joka sitä kantaa, ku pikkusisko ei vielä jaksanu.) Sitte taas, jos mun pikkusiskoo joku asia maailmassa ärsytti, niin se vaan meni iskän sylliin ja kaikki oli taas aivan loistavasti! Sitte iskä vaan sano meille: "Ei saa  ärsyttää sitä, ku se on vielä niin pieni!" Ja äippä taas ihmetteli mun isonsiskon fiksuja juttuja ja musta tuntuu, että se oppi jo aina nuoena manipuloimaan äitiäki aika hyvin!

Sen takia musta varmaan tuliki mummujen lemppari, ku aina tykkäsin ihan superpaljo käyä kummanki luona ja sitte vaan juttelin niille kaikki juttuni, ku siellä oltiin. Lisäks Kurikan mummu anto syyä pullataikinnaa niin paljo, ku jakso ja Keiteleen mummo anto mun laittaa ite niin ison voisilimän puuroon, ku halusin! Ja mummon luona myös oli ihan luvallista nuolla voit leivän päältä. Mummo kuoli, ku olin vissiin kuus vuotta. Se oli aina tavannu sannoo, että "Voi, ku tuo Ulla on niin näppärä!" Ja mä pelkäsin, ku en tienny mitä sen tarkottaa. Mummu puolestaan on se joka vasta täytti kasiviis.

Mutta semmostaki oon miettiny, että yhestä syystä on kiva olla keskimmäinen. Vanhin lapsi on aina kaiken kokemisessa eka, kaikki seuraa sen tekemisiä tooosi tarkkaan, ja sillä on paineet, että ossaakohan se nyt oikein. Kaikki huomais heti, jos se mokkais! Nuorimmalla taas on jo niin monta esimerkkiä (ja se on vanhempien viimenen toivo monessa asiassa!), että on vaan pakko osata kaikki vähintään yhtä hyvin, ku sisarukset tai mielellään vielä pikkusen paremmin. Siinä välissä saa sitte keskimmäinen lapsi ihan rauhassa olla niin huono, ku vaan huvittaa, ei kukkaan ees huomaa. Mä ainaki natin tästä kovasti, keskityin aina niihin asioihin, jotka millonki kiinnosti ja opin itsenäistä elämää! Ja varmaan iteppäisyyttä samalla.

Nyt nukkumaan, kämppiksetki jo tuli ja tuolla vähä liian kovaäänisesti kuuntellee tämän päivän reeninauhoja, että voisin nukkua...  No, mä oon ihan varma, että niistä kumpikkaa ei lue tätä mun blogia, kommentoimalla vi osottaa tän luulon vääräks. Eikä tätä kyllä lue paljo kukkaan muukaan.