ei ainakkaa ens vuonna vie mua Pietarriin. Tuli stipendistä kielteinen päätös. Kurjaa on varsinki se, että ehin kuvitella jo kaikkee. Ei niinkää se, etten pääse nyt sinne kouluun, vaan se, etten pääse Pietarriin ylipäätään. Yks kiva mummeli Kokkolan "Pietarin katulasten kirppikseltä" oli jo kovvaa vauhtia järkkäämässä mulle majapaikkaa niitten avustamasta tyttökoista. Mulle se olis ollu ihan unelmien täyttymys. Ihan liian hyvvää ollakseen totta. Eikä se nyt ookkaa. Putosin pilvitä niin, että napsahti, naps. Ehkä pääsen sinne myöhemmin. Sillei, ettei tartte ressata mistään kouluista.

Viljandiin on nyt sitte hakemus vetämässä, ja vaikkei se oo ees vielä perillä, ni meiän yliope sano, että se niitten vaihtokoordinaattori on niin tehokkaan tuntunen, että ne varmaan päättää heti pääsenkö sinne vai en. Päättäispä. En jaksas koko ajan oottaa, ku on elämä kysseessä. Vaikka onhan se oottaminenki elämää.

Sitte jos pääsen Viljandiin, ni pitäs myös elokuussa vääntäytyä kielikurssille. Se on mulle pikkusen hankallaa, ku meillä on Sytykkeen levyn nauhotukset sillon, ja mun pittä sitte olla varmaa ainaski viikko pois sieltä kurssilta... Pietarissa koulu olis alkanu syyskuun ekapäivä, eikä mulla oo hajuakkaa millon toi Viljandi alkaa. Toivottavasti vasta syyskuussa. Elokuun lopussa oon luvannu vielä nimittäin olla siskon kans musavastaavana täin kuuskymppisissä. Ja sit meillon myös yks kantelekiertue, johon on apurahatki jo saatu.

Peukut pystyssä ollaan. Mä en kestä, jos en kumpaankaa kouluun pääse. Sitte en kyllä takkaa mitä teen. Lähen vaikka katusoittammaan maailimalle, ku oon jo tähän opiskelumaailmaan aika puutunu. Janoan vaihtelua, enkä jaksa olla yhtään paikallaan. Eli Kokkolassa en aio ens vuonna olla. Sitte voin tulla takasi ja taas olla innoissani kaikesta uuestaan.

Ootellaan nyt kohtalon seuraava veto.