"Eestlane olen ja eestlaseks jään..." on soinu koko päivän televiisorissa. Nii, tää on toinen kerta, ku oon avannu moisen kapistuksen, joka kopperoni pöyällä pönöttää. Jotkut vois olla katteellisia. Jotkut varmaa onki.

Nop, yöllä oltiin laulamassa ja oli ihan mukavat pippalot. Juhlíen virallinen ossuus kesti yheksästä kolomeen ja myö henkailtiin siellä varmaan noin kympistä vartin yli kahteen. Pirskeet oli laulujuhlien lavalla, ja porukkaa oli seittemänkymmentätuhatta. Vau. Ihan simmenä siis. Oon yrittäny telkusta ponkailla ommaa naamaa, mut on ehkä vähä liikaa valikoimaa. 

Siellä lauleltiin muitten mukana lauluja, täysillä ja nuotinvierestä. Vikkaan säkkeistöön mennessä olin jo ylleensä oppinu melodianki. Oli hauskaa. Ja semmonen olo, ettei haittaa vaikkei seuraavana päivänä lähtis ääntä. Lähti kummiski. Ei onkkelemia.

Toi laululava on keskustasta tänne Piritaan päin, joten me Richardin kans tehtiin jo mennessä sopimus, että tullaan kävellen takas. Matkaa oli vaa jotaki nelisen kilsaa arviolta ja vikat linkut meni jo puoliltaöin. Ja niin me sitte käveltiin. Helen ja Laszlo muassa. Meillä, ku riittää nyt vierastillaa. Nimittäin Etienneki jo läks. Ranskassa sitä ootti joku sukutapahtuma, jonne se halus kovasti mennä. Mutta sovittiin, että törmäillään senki kans varmasti syssyllä.

Mä heräsin yhentoista jäläkeen, ku sato kovvaa. Helen heräs kahentoista jäläkeen. Poijat heräs puolkolomelta. Mä olin jo hommaillu vaikka mitä siihen mennessä, siivonnu ja soittanu ja syöny ja lähetelly sähköposteja. Saatoin Laszlon linkulle ja menin ite käppäilemmään mehtään. Nyt menin eri mehtälenkille, ku ennen. Ja paljo paremmalle ja mukavammalle. Pirita-joen kuppeessa metässä meni semmonen poloku, jota seurailin. Oli muitaki immeisiä ja koiria lenkillä sielläpäin. Matkalla ehkä parasta oli semmonen silta, joka oli muuten aika ruma, mut sit huomasin, että sen kaiteisiin oli kiinnitelty munalukkoja, joihin oli aina kirjotettu kahen rakastavaisen nimi ja päivämäärä! Aika hieno juttu. Niitä lukkoja oli siellä vaikka kuinka. Osa ihan ruosteisia jo, osa ihan uusia. Osa Virolaisia, osa Venäläisiä nimiä.

Kiersin siis semmosen lenkin, että tulin pois toista puolta jokkee. Olin jo matkalla miettiny (ja monta kertaa aiemminki siis), et olis hienoo käyä siellä Piritan luostarissa ihan sisällä asti. Aattelin vaan, et se on varmaan näin uusintitsenäisyyspäivänä kiinni, ku on pyhäpäivä. Mut eipä ollukkaa! Huomasin luostarin puistossa käpäilevän mummoja ja niin änkesin minäki sissään. Maksoin opiskelijalipusta ruhtinaalliset 10kr, joka on n. 0,70€. Sit ostin vielä suomenkielisen esitteen ja kortteja.

Luostarista oli siis jälellä vaan rauniot, joista hienoin ja merkittävin ja parhaiten säilyny osa on varhaselta keskiajalta peräsin oleva kirkko. Siitä oli seinät vielä ylös asti pystyssä. Nimi Pirita on Virolainen väännös Birgitasta, joka taas kertoo, että luostari oli Birgittalaisluostari. Myöhemmin luostarista on ottanu nimesä tää koko asuinalue ja sen läpi virtaava joki.

Luostari oli katolinen nunnaluostari, jossa jonku verran oli myös munkkeja, eli veljiä. Se oli ollu pitkän aikaa pohjosen Euroopan suurin nunnaluostari ja sinne oli tullu porukkaa kaukaaki. Mulle tuli lähinnää mieleen sound of musicin luostari. Sama tunnelma. Venäläisarmeijat oli jossaki vaiheessa tuhonnu koko luostarin ja lähettäny kaikki nunnat Siperiiaan vankiloihin. Tyypillinen tarina kaikelle täällä.

Nykysin siinä vieressä on eelleen toiminnassa nunnaluostari, jossa on kuuluisa vierasmaja. Mutta se rakennus näyttää aika paljo Kiuruveen suhteellisen rumalta seurakuntatalolta suurennettuna kolminkertaseks. Vanhan luostarin kirkko puolestaan oli tällä hetkellä katettuna ja sinne oli rakennettu lava Bob Marleyn perjantaista konserttia varten. Mua huvitti, ku mietin jotta missähän sen backstage mahtaa olla. Oli siellä sellasia super pimmeitä kellarinpalasia pystyssä...

Nop, sitte luostarin jälkeen menin nälkäsenä kauppaan, ostin suurin piirtein joka tavaran jota teki yhtään mieli ja tulin kotio syömään. Sitte avasin telkun ja tässähän se tämä päivä oliki sitte.

Pitäs keksiä mitä esitän perjantaina meiän päätöspippaloissa. Sitä mun lupaamaani esitystä ku tuntuu kaikki oottavan innoissaan. Paineita. Pullat pitäs myös pyöräyttää sinne kera toisen suomalaisen.


Ainiin, eilen soi toistettavasti ekkaa kertaa raatiossa mun kipales, nimittäin Hyvä trio pääsi kansanmusiikin-iltaan!!! Ja Kaino-kipales sieltä lätyltä soitettiin. Varmaan siks, ku se on tarpeeks lyhyt. Kohta gramekseja satelee, jeppajee.

Ja toinen ainiin, mun kuva on toisen suomalaisen blogissa ja sen on ottanu Rike. Oon siinä Pärnun Adventureparkissa mustalla raalla just lähössä siihen gladiaattorijuttuun, josta kerroin!! Punanen paita päällä. osote onpi; http://alakulovaroitus.blogspot.com/