Pärnussa oltiin ja tultiin poies. Se oli ihan kiva paikka rantoineen ja merineen. En ihmettele, että sinne kaikki suomalaisetki änkää. La lähettiin aikaseen matkaan ja tehtiin pakolliset opaskierrokset. Olin niin väsyny, etten jaksanu kyllä yhtään kuunnella. Kuulin, että Eramus rahastosta on näille EILC-kursseille myönnetty kulttuuririentorahat, jonka saamisen etteen niitten on todistettavasti käytettävä meitä näillä viikonloppureissuilla sun muilla. Ja noilla opastukierroksilla. Ja olis ollu kyl tosi mielenkiintosta, mutta ihan liian vähä nukkuneena ei vaan jaksanu ennää.

Noh, sitte päästiin sen jäläkeen syömään tosi hyvvää pitsaa. Jakkaannuttiin porukoihin, ja mulla kävi tuuri, ku sattumanvarasesti kävelin yhen meiän tuutoreista, Töniksen perässä ja siinähän sitte selevis, että se oli Pärnusta kotosin. Se sit vei meiät Kaupungin parhaaseen pitsapaikkaan. Eikä se tullu ees kauheen kalliiks, ku ne pitsat oli niin isoja, että mä söin yhen puoliks toisen suomalaisen kans ja olin ihan täynnä.

Nop, sitteppä oliki syönnin jäläkeen reissun kohokohta vuorossa nimittäin mystinen "Adventure park", josta mä en ollu kuullu paljo mittään varotusta, ku olin poies. Meille laitettiin kaikille turvavaljaat ja näppylähanskat kätteen. Tajusin heti, että mulla ei oo kyllä mitkään maailman parhaat kengät siihen hommaan, vaan ne Pieksämäen kenkäkaupasta uutenavuotena ostetut sammakkomerkkiset kävelykengät. Opeteltiin vielä käyttämmään niitä turvavaljaitten lukkoja. Oli sinisiä ja keltanen lukko, ja piti tietää millonka piti mitäki lukkoo käytellä. Ja sitte eikusta vaan raalle.

Ratoja oli viis. Ne oli jaettu väreittäin, sininen oli eka ja helepoin ja vikana oli musta, niinkus laskettelurinteetki. Meiän piti siis kiipeillä ja selevittää tietämme etteenpäin köysillä kävellen ja erilailla liikkuvien puukalikoitten ja köysin varassa kitkuttaen. Välillä piti vaan ihan puhtaasti kiipeillä. Ja lopuks sai aina lasketella vaierin varassa. Se oli ihan parasta.

Eka raoista nyt oli ihan lälly, mutta kyllä loppua kohti haasteet kovasti lissäänty. Nelonen oli ehottomasti mun lempparirata! Olin siinä vaiheessa kai myös fyysisesti parhaassa kunnossa. Vitosta, eli mustaa rattaa alottaessa mun jotkut köyet jäi jummiin, ku olin kiipeilemässä korkeuksiin (ku siis ne raat oli koko ajan korkeemmalla, ja se musta oli jo varmaan n. 45m maasta ylös), ja sitte mun piti tulla takas alas ja selevitellä ne ja sitte taas ylös ja se oli aika rankkaa heiluvissa pitkissä tikkaissa. Siinä viitosraalla oli mm. semmonen gladiaattoreista tuttu temppu, jossa oli niinkus puolapuut ylhäällä ja niitä pitkin piti ihteesä roikottaa etteenpäin. Se oli jo siinä vaiheessa väsyneille käsille aikamoinen temppu, mutta selevisin ihme kyllä oikein hyvin siitäki. Piti vaan aina ihan rauhassa ottaa kiinni toisella käellä seuraavasta roikkumapuusta. Eikä millonkaa saanu miettiä liikaa. Vaan oli seki jännää, ku tosiaan oli pitkä matka maahan, vaikka siis tietty oli ne turvavaljaat, mutta jos putos, niin ei päässy ennää raalle takasin.

Roikkumatestauksen jälkeen piti siinä viitosraalla valita joko pitempi tai lyhempi reitti. Olin jo menossa huimalle pitemmälle, mut sitte joku eellä olevista kavereista huus, että se on ihan painajaismaisen kauhee. Nynnyilin siis sittekki ja valihin lyhemmän reitin. Vähä kyllä jäi harmittamman. Piti siinä lyhemmälläki vielä tasapainoilla kahen löysän köyen välissä ja sitte laskee vika vaijerimatka, joka oli varmaan kolomesattaa metriä. Ylikuul!!! Siinä kohtaa pääsi kaikki myös kuvvaan.

Seki vaikutti mun reittivalintaan, että sillä pitkällä reitillä olis ollu yks semmonen palikka-köysi hommeli, joka oli myös nelosraalla ja jota inhosin, ku en tajunnu miten siitä pitäs ylipäätään mennä läpi. Nop, olin kuiteski aika hyvä, nimittäin pitkän raan valinneita ei loppujen lopuks ollu kovin montaa, ja osa niistäki putos kesken (joka olis ollu kyllä hyvin mahollista voimien loppuessa mullekki, jos oisin menny). Osa ei tehny raoista, ku kolome ekkaa tai vielä vähemmän ja muutama ei lähteny koko hommaan.

Loppuillasta vertailtiinki sitte oikein urakalla vammoja. Osa sai ihosa ihan kunnolla naarmutettua, varsinki käsivarsista. Varsinki pojat. Mä selevisin yhellä pikku mustelmalla pyllyssä, ku törmäsin laituriin, johon mun oli tarkotus hypätä liikkuvasta vaijerista. Mutta pääsin siihen kuiteski alkutömpsäyksen jälkeen.

Raan jälkeen oltiin kaikki hikisempiä, ku ikinä. Siinä oikein yhisty jännityksen ja fyysisen kuormituksen hiet. Oli varmaan linkkukuskilla ihanaa kuskata meiät sen jälkeen yöpaikkaan.

Illalla sitte paarissaki pistäyvyttiin ja tanssittiin jonku aikaa uskomattoman huonoo teknoo. Ja pistäyvyttiin piitsillä keinumassa hurjalla roikkumakeinulla. Sinä piti vaan kahen ihmisen roikkua korkeella eri päissä rautaa ja ponnistaa maahan tullesa, niin sitte lens taivaisiin heleposti. Pärnulaiset taitaa tosiaanki tykätä kaikista roikkumahommeleista. Ovat varmaan apinoille sukua.

Yö nukuttiin paikallisella polliisiopistolla, jonka asuntola voitti ihan kympillä tän meiän. Ovi vaan naris maailman koviten, niin aina heräs, jos joku sitä yöllä käytteli.

Su oliki sitte vappaapäivä!!! Ihanaa. Mentiin eka syömään ilimasta aamupallaa neljän tähen Estonia-hotelliin. Syötiin tietty, ku näläkäset ja väsyneet opiskelijat ilimasta ruokaa nähessään. Sitte vyöryttiin piitsille, jossa uin kaks kertaa (tietty enepi, ku kukkaan muu), opetin muille "istu isän polvelle" -lorun ja sitte rakennettiin myös maan mainio hiekkalinna yhessä Helenin, Doreenin, Manonin, ja Katharinan kans. Siitä otettiin kyl vaikka kuinka paljo kuviakkii, että saatatte ehkä joskus nähäkki. Siinä oli vallihauta, kaks issoo tornia, ja portti ja silta ja vaikka mitä. Koristeltiin ruo'on korsilla ja simpukankuorilla. Ja annettiin sille nimeks Erasmus-linna.

Sitte matkattiin takas taliinnaan iltapäivällä. Linkussa oli hiljasta, kaikki nukku koko matkan. Tallinnaan tullessa saatin irea videon vuokraamisesta, ja niimpä ei tultukkaan Richardin kans vielä tänne Piritaan asti, vaan jäätiin kaupungille pyöriskelemmään. Käytiin vanhassa kaupungissa syömässä ja sitte mentiin yhteen asuntoloista kahtommaan elokuvvaa Matchpoint. Kyllähän sen kahto, mutta mua yökötti, ku se pää"sankari" oli niin yököttävä.

Sen jälkeen, päivän "Hard work" oli juosta linkkuihin, ja päästiin kyllä vielä keskustaan, mutta vika meille päin lähtevä linkku oliki menny liian aikasin, ja meiän piti loppujen lopuks tulla tiukkaa opiskelijabudjettia huomattavasti löysyttäen taksilla kottiin. Richard sano, et Davide oli kyllä kerran kävellykkin, mut mulla oli kaks painavvaa kassia ja rakon alutki jaloissa niin sanoin, että nyt en kyllä jaksa yli seittemmää kilsaa keskellä yötä.

Ja vieläki on lihakset kippeenä seikkailuraasta. Tuntuu oikein semmosissa paikoissaki, joissa en tienny lihaksia olevankaa. Mutta jos joskus immeiset Pärnuun eksytte, niin toi puisto oli kyllä elämys! Kuulin, että Tallinnassaki olis joku vähä samantyylinen... Nop, nyt unille. Head ööd!