Tännään en tehny sitä virhettä, että olisin jääny kotio päätä seinään paukuttammaan. Eilen oli nimittäin kaikessa tehokkuuessaan yksinäinen päivä. Oon ihan varma, että koko ens viikon vaan haikailen näitten ihmisten perrään. Ku nyt on ollu näitten ihanaisten ja -miesten kans hirmu tiiviisti kaks viikkoo, niin tullee kyllä heti ikävä. Helen sanoki tännään ääneen, että "Aattele, iliman tätä kurssia ei kyllä olis tämä porukka ikinä tekemisissä toistesa kanssa!". Niimpä.

Tännään on ollu aika monimutkanen päivä. Eilen illalla Richard kottiin tultuaan suostutteli mut lähtemmään sinne junamatkalle. Siis ilimasseen junnaan, joka vie Padinskin kansallispuistoon, jossa oottaa 16 kilometrin lenkki ja opas. Ja tuo takasi illalla, ku on kävelty tuo lenkki. Herättiin aamulla ja oltiin oikein ajoissa junassa. Mutta ennen, ku se ehti lähtee niin hypättiinki pois. Sain läjäpäin tekstiviestejä, ettei kukkaan muu ollu tulossa. Halusin nähä ihmisiä, ja suostuttelin Richardinki ulos junasta. Mentiin vanhaan kaupunkiin, ja ostettiin mansikoita. Siellä nähtiin Helen ja toinen suomalainen. Ne halus mennä elokuvviin kahtommaan Bätmäniä. Mä en.

Käytiin ostamassa elokuvaliput sinne haluaville. Sitte mentiin Helenin kämpille. Se oli oikein taiteellinen asuntola. Seinät oli kaikki erivärisiä ja ihanilla väreillä maalattu. Mä olisin tykänny asua siellä, jos se ei olis ollu niin keskustassa ja niin kerrostalo. Sain kutsun piknikille. Mut sitte alkoki sattaa. Sain myös kutsun lounastammaan Saksalaisten Riken ja Anetten luo. Suunnistin sinne, ku Helen ja Richard lähti elokuvviin.

En menny linkulla, ku olisin kuiteski menny väärään suuntaan. Eikä mulla ees oo mittään kuukausilippua, aina oon erikseen ostellu opiskelijalippuja ja oikeestaan suurimmaks osiks matkustellu pummilla. Kävelin, kartta käessä, ku turisti konsannaan. Ja löysin perille. Sain niin hyvvää kasvispaistosta, etten oo elläissäni parempaa syöny. Tiskasin astiat palkaks. Sitte mentiin tyttöjen huoneeseen, jossa mä näin niitten Heltsinki-kuvia ja muitaki. Ne oli ollu seurasaaressa, ja nähneet ja kuulleet kansanlaulua, kanteleensoittoo, jouhikonsoittoo ja itkua. Olivat olleet ihan haltioissaan. Ihmettelivät, ku tunsin kaikki essiintyjät kuvista.

Anetten poikakaveri on Saksan paras painija, ja on nyt Pekingissä. Anett yrittää siis parhaasa mukkaan seurata kisoja netistä. Mä opetin Riken laulammaan Suomen kansallislaulun suomeks, viroks ja ruotsiks.

Sitte sain kutsun uuelle piknikyritykselle. Lähettiin sieltä asuntolasta käppäilemmään ja matkan varrella porukka kasvo vielä entisestään. Suunnattiin Tallinnan suurimmalle järvelle, mut sitä ympäröivässä metässä tuliki vastaan vaan tyhmä, vanha ruosteinen aita järven ympärillä. Mutta se aita oli niin vanaha, että siellä oli vaikka miten monta ihmisen kokosta reikää mennä. Mehtä sen takana näytti paljo mielenkiintosemmalta ja varsinki tietty se järvi. Mutta kaikki ei halunu tulla. Lainkuuliaiset saksalaiset. Mä menin ja Laszlo. Muut löysi kyltin, jossa sanottiin jotaki Viroks, mut ei ymmärretty. Mutta koska siellä aian toisella puolellaki oli ihan tavan polkuja, niin mä en ainakkaa ymmärtäny miks sinne ei olis saanu mennä. Joka tappauksessa, ku näytti kovasti siltä, että kaikki niin tekkee. Ei tarvinnu ees mennä syvälle, järvi oli ihan vieressä.

Sitte, ku tultiin taas aian toiselle puolelle (mä reiästä sen ali, Laszlo hullu kiipeilemällä sen yli), niin seurattiin aitaa aika pitkälle, mut se ei loppunu olleskaa. Muut ei koskaan päässy järvelle asti. Niillä oli hermot kirreellä vaan koko ajan. Ja tän piti olla mukava sunnuntaki-illan retki. Matkalla juteltiin sitte jokamiehen oikeukisista. Ja idiooteista. Esillä oli mm. teoria kahesta idioottityypistä; idiootti-idiooteista ja intellektuelleista idiooteista. Idioottei-idiootteja on sellaset, jotka kaukaa jo tunnistaa idiooteiks. Intellektuellit idiootit puolestaan on niitä, jotka ossaa piilottaa sisäisen idioottiutensa jonkin ulkoisen seikan taakse (esim. korrektin yliopistokielen). Mä rupesin tietty heti kuvittelemaan, minkälaisia lapsia nämä kaks tyyppiä saa. Joko tosihypersuper idiootteja, tai sitte hyvinki viksuja.

Huonosti onnistunneen retken kruunas se, että Davide, joka oli lähteny täältä mun kotoasuntolasta oli löytäny oikein hyvin sinne järvelle, eikä ollu nähnykkää mittään aitoja. Mutta me oltiin jo tulossa pois, niin sovittiin, että nähhään kotona taasen. Ja nyt se just tuliki tuonne ruokaa lämmittämmään.

Ookoo, oon sitte Suomessa taas huomenna klo 10.30 alkaen. Perjantaihin asti, en tiiä kellonajoista.
Nyt pakkaan, sit vähä soitan, sit nukun ja sit herrään ja tillaan taksin ja lähen laivaan. Heippa.

Ainiin, ens viikon kirjottamistilanteesta en tiiä kauheesti, mut lupasin ihmisille täällä kirjottaa ainaski kerran enklanniks, jotta neki ymmärtäis!