Nyt on takanapäin eka Suomen reissu kesken kielikurssin. Hyvä trion keikka meni ihan hyvin kylmästä ja kovasta tuulesta huolimatta. Mä soittelin kovana vielä teepaiassa. Oli pelkästään ruma pitkähihanen mukana. Äitin vanha, Kauhajoen kotitalousopistosta saatu tosi kauan sitte. Otin sen mukkaan koti-ikävän varalta. Mutta lavalla aattelin, ettei sitä voi konsertissa pittää. Eikä mulla ees kovin kylmä ollu, paitsi lopuks oli sormet kohmeessa, mut ei se paita olis kuiteskaa sormia lämmittäny. Vaikeeta oli soittaa vaan.

Tallinnassa olin puolen yön paikkeilla ja sieltä hinautuminen peiton alle kesti tunnin. Mun eks-kämppis Helen halus välttämättä tulla vastaan roudariks. Mut otettiin silti taksi, joka kyllä makso tuplasti enemmän, ku tullessa, jollon tilasin Kati-tutorin neuvomasta taksifirmasta halvemman, mutta jopa paremman taksin.

Olin tännään koulussa aluks ihan pirtee, mut iltapäivällä rättiväsyny. Ei oo heleppoo koko ajan reissata. Laivat keikku sekä meno, että tulomatkalla , ku oli niin kova tuuli merellä. Mennessä oli vielä pelottavampaa, ku olin semmosessa pienemmässä Linda-linen laivassa. Mut se oli mukavan noppee, eikä silti kovin kallis.

Koulussa oli unkarilaisen Gabriellan synttärit. Oli kakkua ja kukkia. Kurssin organisaattori, tän koulun kansainvälisyystäti Anastassia on aika tehopakkaus. Tosi mukava ja vasta 25 vee. Puhhuu sujuvati ainaski kuutta kieltä. Mun mielestä aika ihana, ku kävi kakun ja kukatki ostamassa. Me laulettiin Gabriellalle sekä inglise keelel, että eestikeelel.

Virossa on Paljon onnea-melodiaan kuulemma usseemmatki sanat, eikä se oo kuulemma ihan niin ylleinen, ku Suomessa. Tässä kuiteski yhet sanat, jotka Anastassian assistentti ja vasen käsi, Triin opetti meille: "Täna kaunis on päev/täna sul synnipäev/palju önne, palju önne/täna soovime sul"

Paitsi, että Viron kielessä on kaks kirjainta mitä suomessa on, eli näitten yy on oikeesti uu kaksoispisteillä, niinkus saksassa ja sitte tuo öö önne-sanassa, ei oo oikeesti öö vaan semmonen öön ja yyn sekotus kirjain, jota ei tästä macBethin suomalaiselta näppäimistöltä tähän hättään löyvy. Toinen meiän opeista, Katrin opetti meitä sanomaan sen kirjaimen niin, että kerto Tarinan tytöstä nimeltä Ann Öun, (jonka nimessä siis tuo öö nyt on se yyöö sekotus). Noh, tämä neiti oli kerran matkustanu Ameriikkoihin ja lentokentällä joku oli kyselly sen nimmee. Sitte, ku se oli sanonu sen, nii se Ameriikkalainen korvaan oliki kuulostanu sanalta "unknown". Joka tappauksessa tämän tarinan opetus oli se, että kuinka lausua tuo hassu kirjain eikä muuta.

Tännään on satanu koko päivän, paitsi ei ennää, (ku nyt vois ihan hyvin sattaa, ku ei tuolla ulukona ennää kettään oo.) Toivottavasti huomenna ei saa, ku meillä on koulun jälkeen tieossa tapahtuma nimeltä "healthrunning". Muutamien kans ollaan ihmetelty, jotta mikähän tuo mahtaa olla, mutta pistettiin silti nimemme sitovaan osallistumislistaan. Meillä on täällä yks himourheilija, joka on Katherine. Samainen mukava tyttö, joka mutki sai kerran sinne kuntosalille. Nyt se on käyny siellä suunnilleen joka päivä. Ja kuulimpa muitten suista, että Katherine kahtoo sekunnintarkkaan kellosta minkälaisia harjotteita tekkee kuinkaki pitkään. "She is like a soldier!", sano unkarilainen Laszlo. Mulle Katherine sano, että se ei ees kauheesti tykkää siitä kuntosalihommasta, mutta se rakastaa hiihtämistä ja tahtoo olla superkunnossa, ku lumet tullee!! Muistaakseni se opiskellee Tartossa vaan syksyn, niin kevvääkshän se pääsee sitte Trondheimiin hiihtelemmään. Sen takia se Norjaan lähti opiskelmmaanki, ku Saksassa on hiihtäminen vähä hankalampaa... Vaan vitsit mikä kunnianhimo silla onkaan ja kuinka se pystyy pitämään päänsä! Tuntuu, että tommoset ihmiset on harvassa nykyään, ainaski urheilun suhteen.

Ollaan siis etukätteen arvailtu, että se huominen tapahtuma mennee käytännössä näin: Lähetään melkein kaikki "juoksemmaan" (siis jos on hyvä ilima). Sitte saan metrin päähän suurin osa hiipuu. Kilometrin päässä ennää Katherine juoksee. Me otetaan essiin päivällä askartelemamme kyltit, joissa sanotaan mm. "Katherine go go" ja "Katherine juoksee kuin antilooppi!" tms (jotka tehhään, ku arvataan, ettei ite jakseta juosta pitkään). Sitte kannustettaan ja lopuks Katherine tullee maaliin. Tää on tänhetkinen suunnitelma. Mutta Anastassia sano, että se lenkki on kuulemma lyhyt, että saas nyt nähä jaksaako sen juosta.

Tännään käytiin vanhassa, ja tosi ankarien olosuhteitten vankilassa, jonka nimi oli Patarei. Siellä oli aika kauheeta, vaikka tykkäsin rakennuksen muo'oista ja väreistä. Se oli ekaks rakennettu kaite satamarakennukseks ja sitte muutettu aika pian Neuvostoliiton hallinnoimaks vankilaks. Erilaisille vangeille oli erilaiset sellit. Huonoimmassa asemassa oli seksuaalirikolliset, jotka joutu semmoseen pikku-huoneeseen, jossa oli kuustoista petipaikkaa ängettynä. Mut toellisuuessa siellä oli ollu kyllä aina vähintään kakskyt tyyppiä ja siis osa oli joutunu nukkummaan lattialla. Valloo ei selliin paljo päässy kaksinkertasten, likasten lasien, ja nelin- tai viisinkertasten paksujen kaltereitten läpi. Ja ikkunat oli tietty korkeella ja pieniä. Yhteen selliin ne seksuaalirikolliset just oli piirrelly ihan älyhienoja alastomia naisia hiilenpaloilla. Vitsi mitä taiteilijoita sielläki on elämäänsä viettäny.

Parhaassa asemassa oli talusrikolliset ja poliittiset vangit, joissa oli hirveesti Viron kuuluisuuksia ja mm. yks nykyinen ministeri oli siellä nuorena miehenä monta vuotta kärsiny mielipidevankina. Ja vissiin myös jotkut kirjailijat oli siellä ollu. Ei ollu sananvapautta. Musta se oli aika kauheeta.

Sitte siellä oli semmonen tunneli, jonne ne vangit pääsi kaikki kerran päivässä juoksemmaan neljäks tunniks. Loput 20h ne oli siellä superahtaissa selleissä. Noissa olosuhteissa ne oli ussein sairaana, mut silti ne meni aina ulos ja juoksivat jos mitenkään pystyssä pysyivät, koska ekanaki se oli jottain tekemistä ja tokanaki, pysy paremmin järjissään, jos pysy ees fyysisesti missään kunnossa.

Kaikkein karuin paikka koko vankilassa oli kuiteski kuolemanhuone, jossa lattia oli semmonen harmaanpunanen. En ees ihmetelly sitä ekaks sen enempää, ennenku opas kerto, että ihmisverestähän se on värjäytyny. Siellä oli tapettu kuolemaantuomitut. Joille oli kerrottu, että nyt pääsette suihkuun ja sitte ne oli vietykki sinne huoneeseen. Pistetty huppu päähän ja mahalleen maahan. Ammuttu pyssyllä päähän kolme laukausta. Sen jälkeen oli lääkäri tarkistanu, jotta vieläkö henki pihisee.

Kuolemaantuomittujen mielipievankien kohtalo taas oli erilainen; ne pistettiin huoneeseen, jossa oli pöytä ja pöyällä paperinpala, kynä, konjakkisnapsi, suklaakarkki ja arsenikkipullo. Jos ei halunnu kuolla myrkyllä, pysty valihtemmaan myös hirttämisen. Nää sai halutessaan jutella myös papin kans ennen kuolemaansa.

En tajua kuka semmosta on pystyny tekemään. Tappamaan töikseen. Laskeskeltiin, että ne tappajat varmaan vielä ellää ja liikkuu tuolla kansan joukossa, ku se homma oli lopetettu täällä vasta joskus 80-luvulla. Ja vankila oli toiminnassa vuoteen 2002 saakka!!! Ihan kamalimmatki sellit!

Nykyään siitä ollaan tekemässä kulttuurikeskusta ja siellä järestettään juhlia ja mm. häitä. Pakettiin kuuluu halutessa myös lukihteminen selliin ja kolmen tunnin ajan voi yrittää päästä sieltä pois. Tämä kaikki siis, jos maksaa tarpeeks.

Hulluja on monenlaisia.

Harkkaamiset on alkanu Sytykkeen piisien osalta vähä laiskasti, mutta kuiteski alkanu. Kokkailtiin Richardin ja Daviden kans niin onnessamme risottoo ja syötiin rauhassa, että kello singahti etteenpäin pontevin harppauksin. Kuuntelutin niille Hyvä trioo ja Angry Titsejä. Daviden kommentti Titsien levystä oli seuraavanlainen: "This is not punk, this is just music for the most crazy people in the world!!" Mutta musta tuntu, että se tykkäs kovasti. Richard oli enemmän Hyvä trio-miehiä.

Lopuks sattumien kautta Davide pääty leikkimään mun tietsikan hassulla naamanvääntöohjelmalla. Se onki kaikkien pikkupoikien suosikkihommia, nimittäin sillä leikkiminen. Tässä yks tuotos, johon se sai mutki mukkaan. Tästä tuli yks Daviden lempparikuva (se oli ihan onnessaa, ku kysyin luppaa laittaa sen tänne mun bloggiin...)

1797873.jpg