Löysältä tuntuu arki eelleen, mutta johtunnee kyllä suurimmaks osaks ihan omasta rakkaasta itestäni. Alitajusesti varmaan vietän nyt olematonta kesälommaani. Ei oo vielä mikkään into huhkia ja väsyttää ihteesä. Jotkut reenailee jo, ku hullut. Musta tuntuu ihan turhalta. Kyllä oon jo minäki jonki verran rimputtanu ja vinkuttanu ja puhaltanu ja äänihuulia värisyttäny, mutta siitä hulluuesta ollaan vielä kaukana. En oo jaksanu tätä blogiakkaa nyt kauheesti täytellä. Ku eipä mulle oo paljo mittää tapahtunukkaa.

Tännään mulla ei taas ollu koulua olleskaa, kävin maisemalenkillä ja otattamassa itestäni kuvan virolaista henkilöllisyyskorttia varten. Ku on maassa yli viis kuukautta niin tarttee moisen. Sen turvin puolestaan voisin oleskella vaikka viis vuotta!

Sitte menin koululle, jossa autoin Raineria tekemään esitelmää suomalaisista kanteleista. Se oli istuskellu siellä sohvalla ja ootellu, että tuun sanomaan sille kaiken mitä sen pittää tietää. Nop, mä iskin sille Anneli Asplundin "Kantele"-kirjan kätteen (jossa on lopussa lyhyehkö enklanninkielinen osio) ja sanoin, että lueppa siitä. Sitte lupasin vielä tonkia netistä jotaki. Kaikkia mun kanteleita se on jo ihan onnessaan räplänny ja oon niistä sille jotaki kertoillu. Kauno Kullervo on niistä sen lemppari.

Sitte Rainer puolestaan näytti mulle koulun kannel-valikoimaa. Siellä oli jonkun verran erivirreisiä kuuskielisiä, sitte monenlaisia isoja kanteleita. Yhessä mallissa oli parikielet ja sitä kai soitettaan jotenki plektralla. Sitte oli semmonen muuten aika tavis kotikantele, mut siinä oli semmoset jännät "sointukielet", eli kolme kieliryhmää, ykkönen, nelonen ja viitonen, joissa kaikissa oli basso ja sitte tihheesti vierekkäin monta diskanttikieltä, jotka oli tietty viritetty kyseisen soinnun säveliks. Sitä pittää soittaa sitte niin, että toisella käellä melodiaa ja toisen käen peukku aina raapassee sen basson ja etusormi ne muut kielet. Pääasiassa soitettaan pitkältä sivulta, mut on soitettu myös lyhyeltä. Mä jotaki perhismeltsuja päristelin menemään. Oli se vaan jännää!

Nop, sitte reenailin munniharpulla kolmisointuharjotuksia, joita Juhan-openi anto mulle läksyks.  Se taitaa osata soittaa ihan mitä vaan. Ainaski jos soitin on puhaltimiin päinkää. Munniharppuja sillä on kuulemma kotona n. 70-80, joten se taitaa olla aika hyvä niissäki... Mä raahasin puusarveniki tänne Virroon mukkaan siinä toivossa, että opettelisin sitä vähä soittelemmaan, ja ku koulukaverit näki sen, ni ne sano, että ei täällä kukkaan muu tommosia soita, ku Jussi. (Juhan=Jussi.) Ne käski mun näyttää sitä Jussille seuraavalla munniharpputunnilla.

Mä olin sen tiistai-aamun eka oppilas ja sillä oli päällä Suomi-Finland-paita, leijonineen kaikkineen. Oli kuulemma sattumaa. Mä en uskonu. Ku se vaikuttaa just semmoselta tyypiltä, joka nauttii tommosesta "puolihuomaamattomasta yksityiskohtahuumorista". Mutta se oli aika innoissaan, ku sanoin, että tahon soittaa munniksia. Suurimmalle osalle se varmaan opettaaki säkkipilliä ja jonku verran pitkähuilua kans.

Tämänhetkinen analyysini tyypillisestä virolaisesta kansanmuusikosta on seuraavanlainen: Pääaineena puhaltimet. Tarkemmin säkkipilli ja poikki- tai nokkahuilut ja pitkähuilu. Sivuaineena kitara. (Nimittäin, ku kaikki on pääaineeltaan melodiasoittimien soittajia, tahtoo kaikki sivuaineeks kitaran.) Just tämmösiä taitaa olla n. 70% koulun kansanmuusikoista (joita on suurinosa mussiikinopiskelijoista muuten!). Me muut ollaan sitte niitä Radikaaleja, oikein isolla ärrällä.

Meillä oli myös eilen semmonen mukava oppiaine, ku "erialapraktika". Eli kerran viikossa kansanmuusikot istahtaa yhteen läjjään, ja vuorotellen joku opettaa jonku piisin. Ihan minkä vaan veisun. Nyt yks kolomosluokkalainen tyttö opetti tinapillillä irkkupiisin. Taka-ajatuksena koko hommalle on, että kaikki pääsee vuorotellen opettaammaan isoo ja äänekästä lössiä ja saahaan jamimatskua, jotka kaikki ossaa. Juhan vettää myös tätä ainetta ja jos on tarvetta, niin se myös sitte kuulemma opettaa ite välillä jotaki. Kivvaa oli, ja mietin koko ajan, että miks hitossa ei Kokkelsbyyssä oo tämmöstä. Sokkeen Maarja-tytön Iiris koiraa vaan kävi taas sääliks... Onneks oltiin sentään salissa, eikä pienessä huoneessa niin se metakka sentään levis ilimoille.

Tosta erialapraktikasta oli myös se hyöty, että sain tietää vihdoin kuka on kolmas kanneltaja, mystinen Birgitta. Vaan kävipäs ilmi, ettei tämä Birgitta soitakkaa kannelta, vaan kanonia, eli samaista arabialaista instrumenttia mitä innokas ystävämme Hanan soitteli Islannissa! Kanteleen arabialaista serkkua siis. En kyllä vielä päässy juttuun ekaluokkalaisen ja ujon tuntusen Birgitan kans, mutta ehkä tässä nyt vuojen mittaan. Sen takia luulin sitä kanneltajaks, ku sillä on sama ope mun kans. Rainerin mukkaan se ope on muuten ihan hyvä tyyppi. La on mun eka tunti. Pille Karras on sen nimi.

Huomenna aion käyä täyttämässä lomakkeita sitä henkkarikorttia varten ja hakkee sen kuvan ja site illalla on runolauluryhmä. La on tosiaan mun eka kanneltunti ja sitte olis myös kansanmusaeskuksella maailmanmusaworkshop, mut se maksaa jonku verran, ja mun tietty pittää olla pari tuntia, eli kanneltunnin ajan pois... Pitäs siis päättää meenkö.

Täällä Viljandissa on kansankulttuuri niin elävää ja olevaa, että on pitäny ihan opetella kieltäytymmään osasta konserteista ja muista hommista. Niitä ku tuppaa olemaan melekein joka ilta. Tännään, enkä eilenkää en menny konserttiin. Ens vikon ti on tohon workshoppiin liittyvä maailmanmusakonsertti, jonne täytyy ainaski päästä ja nyt la on mun lauluopen Anu Taulin konsertti. Laulutuntiki mulla siis oli ja lauleltiin karjankutsuja ja sit opin yhen kehtolulun. Mut vielä ei oikein ottanu selevää, että minkämoinen tyyppi toi ope oikein on... Jännän tuntunen. Mutta kerron lissää myöhemmin vaikka siitä.

Nyt on jo näläkä ja väsy niin haen jotaki iltapallaa ja ruppeen sitte nukkummaan.