Aion tännään siivota ja käyä kävelyllä ja kirjottaa ainaski pitkälle yhtä esseetä, jos en valamiiks saa.Viime viikon sunnuntainaki listasin tänne noita asioita, joista taisin peräti totteuttaa sen yhen, että menin kävelylle. Tosin iltamyöhään, ku oli jo pimmeetä. Saas nähä miten nyt käy. Esseen deadline on huomenna, että siitä nyt vaan ei voi luistaa.

Eilen oli se kanneltunti. Openi Pille on ihan kiva, mut ei puhu paljoo enklanttia. Se ei myöskää oikein tienny, että mitä olis mun kans tehny. Mä yritin sille jotaki näyttää ja selostella, että mitä ehkä mahollisesti tahtoisin vuojen aikana tehä. Sit soiteltiin muutamaa kuuskieliskappaletta (paitsi se soitti kymppikielistä ja musta se oli outoo, ku mä yritin kysellä nimenommaan kuuskielisen otteista, niin se vaan näytti sillä kymppikielisellä, jonka otteet on samat, ku Suomen vastaavassa ja kai mä nyt ne ossaan unissaniki! Hassua oli siis se, ettei se kaivanu kaapista itelleen myös kuuskielistä ja soittanu mun kans sitä (ku siellä kaapissa oli niitä pitkä rivi)). Sit se vaan sano, että aattele niinkus soittasit viiskielistä! Just. Mutku se ei ollu viiskielinen. Ei kuulosta kauheen hyvältä, jos siellä aina se kuutonen helkähtää joka sointuun mukana.

Mä aattelin etukätteen, ettei mulla nyt ainakkaa olis mittään ongelmaa sen kuuennen kielen kans, mutta ilimeisesti vaan on! Mut onhan tässä nyt vuos aikaa oppia sitäki käyttelemmään. Tai vähintäänki tulemaan toimeen sen kans. Kehittelin sitte ite omat otteeni pikkuhiljaa siinä soitellessa, tai siis kyllähän korva sano mitkä kielet olis sammutettava, mutku mä en tienny mitä sormia olis kantsinu käyttää. Ja sit lopuks se ope sano, että "hyvä nyt soitat niinku eestiläiset konsanaan". Ihan kiva, olisin päässy vaan paljo helepommalla, jos se oli näyttäny mulle eka mallia.

Sitte lopputunnista kuunneltiin maailman huonolaatusimpiin lukkeutuvia arkistonauhotuksia, eli lähinnä räminää ja kohinaa, josta ehkä pystyy hyvällä tuurilla ja monilla monilla kuunteluilla löytämmään pätkiä melodiasta ja loput saa sittekki ite arvata. Osa oli armaan Armas Otto Aapon nauhotuksia. Pille myös esitteli mulle joitaki isokannel tyyppejä ja soittotekniikoita. Pari tyyliä muistutti kaukasesti Suomen tikkutyyliä, ja niistähän tietty heti innostuin ja sanoin, että tahon tahon tuota. Ainut onkkelema lienee vaan, että nuo tyylit on sen verran harvinaisia, ja lähinnä olleet sellasia yhen soittajan tyylejä (niitä nimitettäänki aina sen pelimannin mukkaan), että vaikka koululla on jonkinlaisia pelejä niihinki, niin nepäs oli aika rikki ja huonokuntosia ja kauheen epävirreisiä, enkä mä ainakkaa yhtään tiiä virityksistä. Nop, mullahan nyt kerranki olis rahhaa jonkunmoinen peli teetättääkki, jos vaan löytyis joku soitinrakentaja. Ja eka pittää tietty päättää, että kenen tyyliä tääsä nyt lähtisin jälittelemmään sitte.

Nop, sitte tunnin jäläkeen jäin kuuntelemmaan niitä nauhoja, joita sain lainaks ja vähä soittelemmaanki. Ja sain toimia henkisenä apuna, ku yks hirmu hyvä kamuviulisti Eeva tuli täristen mulle kertommaan, että sen pittää huomenna (siis tännään) soittaa yhessä konsertissa, jonne presidenttiki tullee ja kaikki sen sukulaiset. Ja kaikki muut muusikot on joitaki kuuluisuuksia. Sen piti soittaa bluegrassia yhen meiän koulun kitaraopen kans (joka on kuulemma myös kuuluisa ja huippu hyvä). Sit se kuuntelutti mulle tietsikalta ne kolome piisiä mitä ne meinas soitella ja hyvältähän nuo kuulosti. Yks oli semmonen hauska, jota ne noppeutti koko ajan loppua kohen. Lopussa tempo oli jo niin liekeissä, että muaki nauratti ja sanoin, että kuule varrauvvu vaan, että siellä llveski (joka on se pressa) reppeilee ylleisössä. Sitte pakotin sen juomaan kamomilla teetä, niin se rauhottu ja alako taas uskommaan ihteesä.

On se hassua, kuinka vaan aina jännittää, vaikka ihan hirmusen hyvä soittaja on tuoki Eeva. Ja varmasti se sen itekki jollain tasolla tietää. Vaikka se on vasta tokaluokkalainen ja iältään varmaanki siinä parinkympin kieppeillä. Sitä varmaan osittain jännitti siis se, että ne kaikki muut soittajat on vanahempia ja kokeneempia, ku se. Mä sanoin sille myös, että on ihan hyvä jännittää jo nyt ennakkoon, sitte ei ennää ite konsertissa tarvihe niin paljoo.

Sitte illalla kävin vielä kuuntelemassa lauluopeni Anu Taulin konserttia. Ohjelmassa luki vaan sen nimi, mutta lavalla oli myös yks viljandilainen haitaristipoika ja sit yks laulaja Triinu mun koulusta. Oli niillä ihan hyviä sovituksia, mut vähä samanlaisia keskennään. Vähä liikaa sellasta nättiä laulantaa mun makkuun. Meininkiä kaipasin. Ja alakupuolella kitaran viritystä. Aina veisun alussa kaikki oli hyvin niin kauan, ku haitari (joka siis kitaran suhteen kuulosti alavirreiseltä) lähti mukkaan. Mutta jossaki vaiheessa seki kitara onneks viritettiin, (sen jälkeen oli kyllä vielä vireongelmaa yhen pillin kans, mut sitä soitettiin vaan yhessä piisissä). Ja meininkiäki alako tulla, ku siiryttiin unkarilaisiin lauluihin (kävi ilimi, että se Anu on opiskellu jonki verran unkaria ja ossaa jonku verran unkarilaisia lauluja) ja etenki tykkäsin yhestä mustalaislaulusta, jonka ne laulo kyllä tosi hyvin sen Triinun kans!! Sitte loppukonsertissa ne laulo muutamia lastenlauluja, jotka olis varmaan ollu paljo parempia, jos olisin ymmärtäny sanat. Ymmärsin vaan, että yhessä laulussa ihmeteltiin, etä miksköhän lehmät ammuu ja kukot kiekuu.

Sitte tulin kotio ja juttelin loppuillan skypessä ja facebookin chatissa ja söin herkkuja. Ja kuulin juoruja, että mun kielikurssikaverit aikoo tehä Viljandiin yhteishyökkäyksen joku kaunis päivä ja tulla nukkummaan mun huoneeseen kaik. Jaiks! Toivottavasti kertovat mullekki ennenkö tulevat. Tai siis kyllähän mä yllätyksistä tykkään. Enkä mä täällä nyt mittään joukkotuhoasseitakkaan rakentele, joitten pitäs pysyä salassa.

Mutta silti nyt aion alkaa tuon siivousurakan, ja nauttia siitä, että siihen mennee varmasti paaljon vähemmän aikaa täällä pikkukamarissa, ku Pormestarinkadun 120 neliön huushollissa, vaikka siitä savotasta ylleensä suoriuduttiinki ex-kämppis M:n kans yhessä.