Hassuja asioita on tapahtunu tännään.

Viime yönä oliki siis vaan muusikkojen kastajaiset. Meiltä siis siottiin silimät ja kaikille meille oli valittu johdattaja-pari. Mun parina oli yks tosi kiva Annika, mä tunnistin sen heti, ku sillä on niin hassu nauru. Ne johdattajat rettuutti meitä sitte ympäri katuja. Ei ojia olleskaa. Ne ei saanu puhua meille mittään, eikä me saatu kysyä mittään myöskään. Ehkä reilun puolen tunnin silmätkiinni-juoksun jälkeen meiät vietiin kansanmusakeskukselle. Mä arvasin senki, että me ollaan siellä. Ihan vaan siitä, että oli välillä mukulakivikatua (joka oli toosi ärsyttävä ja liukas!) ja silta. Nop, siellä piti ootella aika kauan. Ootellessa joku keksi koputtaa pöytää ja niin me sitte piettiin oikein köyhän miehen rytmijamit. Varmaan ainaki vartti hakattiin sitä pöytää. Eri kohista kuulu erilaisia ääniä. Siinä sitä taas tajus, ettei aina tarvii kaiken mussiikin olla niin monimutkasta.

Sitte lopulta taas liikuttiin. Tai siis liikutettiin. Mentiin jonnekki nosturinlavalle, joka liikku. Siinä vaiheessa Annika piti mua kiinni, etten vaan liikkuis siitä mihinkään. Ja sitte muutaman askeleen päästä meiltä otettiin ne huivit pois. Olin keskuksen päälavalla kahen muun tyttären kans ja meiän kaikkien eessä oli mikki. Kaikki mahollinen aikaan saatu valo tuli suoraan kohti, niin terävästi, ettei nähny koko aikana mittään ja silimiin ihan sattu. Mulla ei myöskään kyllä ollu rillejä. Taustalla soi pelottavia ääniä pianosta. Ja sitte meille alko puhua joku pelottava miesääni.

Se käski meiän tehä juttuja. Se ääni oli sen verran epäselevä, etten saanu kaikesta selevää, mut onneks ne tytöt kuiskas mulle mitä pittää tehä. Ja katoin mä mallia myös. Piti mennä kyykkyyn. Ja ylös. Ja kyykkyyn ja ylös. Ja vaihtaa paikkaa. Ja muodostaa patsas. Ylleisöstä kuulu naurua. Kaikki oli kahtomassa. Sen tiesi vaan niistä äänistä, ku ei eelleenkää nähty sitä mikkiä eemmäs.

Sitte meiän piti laulaa joku virolainen poppislaulu, jota en ollu koskaan kuullu aikasemmin. Mää tanssin ja lauloin mukana vaan laahaten. Se oli aika hauskaa, vaikka se silmiin tunkeva valo ärsytti ihan kauheesti.

Sitte saattiin hurjat aplodit ja lopuks kaikki vanahemmat esitti meille kans jonku poppislulun. Tajusin rillit takas saatuani, että se pelottava miesääni oli kakkosluokkalaisen Ragnarin, ja sen ääntä miksaili keskuksen äänimies Silver. Me mentiin lopuks kans lavalle ja niin oli kaik muusikot yhes koos. Sitte seuras vielä loppukekkerit yksien näyttelijöitten luona. Mä olin käyny siellä jo kerran aikasemminki elokuvaillassa ja katotiin se Pariisi -rakastumislehva. Nyt pelattiin pelejä, mm. solmua ja sitte sellasta jalkapeliä. Puolneljältä pääsin nukkummaan.

Sitte heräsin kuuen maissa kauheeseen meteliin. Kaikki täällä Oma kodu-asuntolassa asuvat ykköset oli pakkoherätetty ja ne oli pihalla tekemässä aamujumppaa. Mua ei kukkaan herättäny. Ilimeisesti ne tässä talossa aatteli, että en oo ykkönen. Se on vähä kysseenalasta. Seittemäks, kuitenki olivat muusikot käskenneet mut pääkoululle. Siellä jumppa jatku ja mäki pääsin potkimmaan ilimaa. Tapasin myös toisen vaihtarin Simonen, joka assuu toisessa asuntolassa. Se oli kyllä herätetty ja ne oli joutunu aamulla syömään hirveet määrät puuroo ja sitte haravoimaan pihan sitte opettelemaan yhen laulun.

Jumpan jälkeen olin aika virkeen olonen, mut tulin silti takas nukkummaan. Nukuin pommiin ja myöhästyin laulutunnilta. Sieltä päästessäni huomasin seinältä, että ekaluokkalaismuusikoille oli ollu päivänohjelmassa vaikka mitä. Siellä oli mm. jotaki kisailuja ja sitte välillä oli ilmotettu vaan luokkanumero ja esim. että nuottivihko tahi soitin mukkaan. Mää nyt sit missasin kaiken ton ja nukuin onneni ohi.

Kohta olis vielä tunnin lyhykänen katusuunnistus (jonka aattelin myös laiskuuksissani skipata, ku Simonekkaa ei ollu menossa) ja sitte illalla pilleet, joissa kyllä aattelin kävästä. Mutta ihan hauskoja nämä paikalliset traditiot! Pukukoodina on ollu punaset vaatteet, joten pääsinpähän näyttämmään värivoimani. Ainoostaan punasta kaulahuivia mulla ei oo mukana...

Koulussa oli laulutunnin lisäks vielä pillikööri, eli se missä opetellaan piisejä. Ens kerralla on mun vuoro opettaa. Se on niin huippukiva aine, jo pelekästään senki takia, että on kaikki kamut kerran viikossa vähä aikaa yhessä.

Viimenen hassu juttu sattu, ku olin lähössä koululta syömään Simonen kans. Sanoin nimittäin vahingossa sokkeelle Maarjalle, että näeme (=nähhään). Ja se vastas samalla tavalla. Sekunttia myöhemmin, oven takana jo ollessani naureskelin hämilläni koko asialle. Mut en mää oikeesti tiiä onks se ees outoo? Tuntuu vaan kummalta.