Lenkillä ollessani, ku en tienny onko naamaltani tippuvat pisarat saevettä vai räkkää mietin seuraavaa:

Miks kaikki aina vaikennee synttäripäivästään ihan viimesseen asti, kunnes ehkä korkeintaan facebookissa sitte illalla kiittää onnittelioita saati muuta vastaavaa? (Lainkaan asiaa vähättelemättä, nimittäin huippua, kun onnitellaan ja onnitteluista kiitellään! Kiitos siis vaan kaikille muaki onnitelleille!!)

Mutta mää haluaisin olla se, joka muistaa kavereitaan synttäripäivänä tavan postitsekki. Lähettää nätin kortin. Se on aika hankallaa, ku monesti koko asiasta vaiettaan.

Ehkä ihmiset ei halua, että niitä muistettaan? Voiko olla niin? Tai ehkä jotkut pelkää vanahenemista? Ehkä se on vaan epäsovinnaista ja ylimielistä julistaa ommaa juhlapäivää. Siinä tappauksessa mä ilmottauvun ylimieliseks ja epäsovinnaiseks. Ku oon tätä synttäriasiaa taas toitottanu niin paljo etukätteenki.

Musta synttärit on ihan huippu keksintö ja on mukavaa, kun on synttärit. Myös muitten synttärit, ei vaan mun omat. Omat synttärit vaan on ne kaikkein henk.kohtasimmat. Sillon aina miettii tätä elämää. On ihan mukava (ylleensä) olla olemassa ja elossa. Siks on syntymää mukava juhlia, vielä vaikka kakskytkolme vuotta sen jälkeenki. En mää oota mittään massiivipaketteja ja hurjasti lahjoja ja krääsää. Vaan sitä, että tännään on mun vuoro olla sankari. Ja voi olla yhessä kavereitten kanssa ja syyä herkkuja niin paljo, että on paha olo ja ylipäätään iloita!

Sankaruuesta tuliki mieleen, että ku Kiuruveen srk:n päiväkerhossa aikoinaan oli jollaki synttärit, niin mentiin salliin rinkiin ja sitte valittiin joukosta yks posteljooni. Laulettiin "Minä olen pikkupoika/tyttö posteljoon ja posteljoon ja posteljoon..." ja sille posteljoonille kuiskattiin kenen selän taakse se pieni kirjekuori piti tipauttaa. Mä muistan, ku oli mun synttärit. Se oli niin jännittäävää, että meinasin varmaan räjähtää. Ei se mitä siellä kirjeessä on. Sen arvasin. Kortti ja onnentoivotuksia. Vaan se, että minkälaiset on muitten ilmeet, kun ne huomaa, että se kirjekuori tiputettaan mun taakse. Ja se, että kuinka monta kertaa posteljooni ennättää kiertää laulun aikana ringin ympäri. (ku ikinä ei saanu tipauttaa vielä ekalla kierroksella). Mä muistan myös kerran saaneeni kunnian olla posteljooni, ja se oli myös superjännittävvää! Piti hirveesti taktikoia, että millä kierroksella kirjeen tipauttaa, ei liian aikasin, mutta ei liian myöhään, ettei laulu ehi loppua... Lopuks koko hommassa tietysti lauletiin "Paljon onnea vaan" vielä sankarille.

Tänä vuonna oon lähetelly oikein ekstrapaljo myöhästynneitä synttäritoivotuksia. Ens vuonna mulle voi ihan hyvin vaikka viikkoo ennen laittaa viestiä, että kohta on synttärit. Olisin kovin iloinen, ja huono muistini sais ihmelääkettä! Eikä se oo mun mielestä tippaakaa ylimielistä, epäsovinnaista, huomionkippeetä tahi muutoinkaa epäkunniallista.