Mää oon koko täällä oloni ajan yrittäny kääntää unirytmiäni, välillä tosissaan, välillä en niin tosissaan. Ja mikä on tulos? Ku ei oo kerta pakko herätä aikasin, niin enpäs herrää! Ihan sama mitkä kellot soi. Mä voin ihan heleposti nukkua kastoistatuntia. Ei tunnu missään. Kaikki kurssit minne halusin on päivällä tai iltapäivällä. No, munnis ja laulutunnit alakaa yheltätoista tiistaina ja keskiviikkona. Ne on mun aamuherätyksiä sitte. Mut ehkä vaan sit elän tän vuojen näin. Nukun vaan vähä eriaikaan, ku muut. Ja samalla hyvitän kaikki univelat viimesiltä vuosilta.

Huomenna alakaa jouhikkokonferenssi. Oon sitä oottanu ihan hullun lailla. Vähä senki takia, että sinne tullee myös kavereita Suomesta ja saa puhua suomee! Kokkelista ei kyllä irronnu kettään. Mutta onneks tullee sieltä Kohtalotoverit parin viikon päästä keikalle tänne.

Oon myös tutustunu kahteen suomalaiseen tanssinopiskelijaan, Heidiin ja Elinaan. Vaikuttavat kummatki oikeen mukavilta! Ja asuvat ihan mun lähellä, semmosessa kämpässä jota kuulemma virolaiset opiskelijat kadehtii. Mut niin se vaan on. Meiän opintotuki on ihan jotaki muuta, ku näitten täällä.

Oon käyny nyt taas kahtena peräkkäisenä päivänä hankkimassa itelleni lissää roinaa. Eilen ostin uuen matonki. Siis toisen jo. (Kävin nimittäin ostamassa sieltä käsityökeskukselta sillon sen hammeen ja maton ja kauhan.) Nyt ostin tiimarista. Ku ei maksanu paljo mittään. En tienny, että sieltäki saa mattoja. Nyt mullon jo kaks siis.

Muuta uutta krääsää: keltanen kattila, kaks nallelusikkaa, sydänlautanen, kissamuki, kanakulho. Tajusin viikonloppuna, ku oli niitä vieraita, että olis varmaan elämä aikapaljo helepompaa, jos olis ees jotaki astioita. No nyt mulla on. Ei vieläkkään kyllä yhtään veistä. Mut aattelin kysästä, jos saisivat eräät tuotua jonku mun oman veiten, sitte parin viikon päästä. Eihän semmonen pikkunen tommaattiveihti mittään paina. Tuntuu vaan niin turhalta ja tyhmältä ostaa, ku Suomessa mulla on kummiski samoja asioita.

Mua on alakanu myös ahistaa tää kämppä. Ekan kerran myönsin sen tännään. Mä oon niin yrittäny tehä tästä kotosan. Just joo. En oo onistunu. Itelleni vaan valehellu koko ajan, että joo on kiva. Mitä enemmän nään opiskelijoitten asumuksia täällä, niin sitä enemmän kaipaan kottoisuutta!!!! Tää mun nykyinenhän on tietyssä mielessä ihan luksus; on tosi hyvässä kunnossa, valamiiks kalustettu, ikioma vessa ja suihku, kaikin puolin siisti, lämmin, vasta remontoitu keittiö alakerrassa, hirmu mukavat talonnaiset, ei oo kallis. Sanonpahan vaan, Pormestarinkadulla kaks ja puol vuotta eläneenä, ja siihen meininkiin tottuneena, että ei oo hyvä. Ei vaan tunnu koilta ei.

Enkä mä kyllä täällä halua synttäreitäni viettää. Onneks yhet kaverit Mari ja Merike koulusta lupas, että mennään niille juhlimmaan mun syndejä sitte. Muuten aion toimia näin; Ootan tulevan kämppikseni Camillan Tartosta tänne ja kysyn, mitä mieltä se on. Jospas se vaikka tahtoo ruveta ehtimmään mun kans jotaki kotosampaa. Ommaa syytäni on se, että en oo mitenkää superaktiivisesti jaksanu kaikkiin vastaantuleviin tutustua täällä, mutta on mulla nyt pari kaveria täälläki. Eikä sekkää oo oloa yhtään helepottanu.

Äitille tieoks, että otan kyllä selevää niistä kunnallisvaalihommista. En oo vaan vielä ehtiny.

Suomeen tuun meleko varmasti seuraavan kerran 2-4.11, ku on Baltic psaltery-konferenssi Kaustisella. Tekkee sinne niin kovasti mieli. Ja 5.11 olis etno-soi festareitten puitteissa Heltsinkissä mahti konsertti... Nop, pittää kahtoo kuinka paljo sitä kehtaa olla koulusta poies.

Sitte vielä yks asia littyen opettajan hirmuvaltaan täkäläisessä koulumaailmassa. Nyt käytännön esimerkki, huonosta pedagogiikasta, suoraan kirjasta älä-tee-näin, käytännön soinnutus-kurssilta. Ope on erittäin arvostettu ja hyvä keski-iän ylittäny viulisti. Opettaa viulisteja ja sitte ykkösvuosikurssin pändiä ja sitte tätä kurssia. Puhhuu niin noppeesti, että en koko ajan ymmärrä. Mutta ilimapiiristä ymmärrän senki eestä. Se nimittäin ottaa lellikki- ja kammokki-oppilaita. Meiän kurssilla sillä on jo. Ihteni luokittelisin vielä "melko neutraaliks". (Mää voin aina vaan sannoo, että en ymmärtäny ja stte se tykkää musta sen takia, että tykkään improta ja keksin helposti sävellyksiä).

Nop, näin kävi kerran, jotta se anto meille läksyks säveltää melodian sointukaavaan. Sen sointukaavan se otti jostaki lastenlaulusta. Sitte sävellettiin kaikki paineissa piisit ens tunnille. Yks huilisteista, joka on selvästikki soittanu paljo klassista aikasemmin (jonka suoraa ryhtiä, ja alexandermaista olemusta mä aina ihailen) oli säveltäny semmosen aika etydimäisen veisun. Ihan niitten sointumerkkien pohjalta. Nop, se ope suorastaan suuttu sille. Se soitti asteikon pianosta ja sano, että voishan sitä tätäki sävellykseks kuhtua.

Seuraavalla tunnilla meillä oli ollu samanlainen sävellysläksy, eri sointukaavaan. Se oli niin humppakaava, että mullekki tuli päähän melekonen Suomi-iskelmä. Se ope keskitty koko tunnin kahteen asiaan; naljailemmaan sille eellisellä tunnilla valikoimallesa kammokkioppilaalle ja kehumaan lemmikkiään, joka on myös sen viuluoppilas (ja on kyllä tosi hyvä soittaja!). Me saatiin kaikki soittaa ite ekaks omat piisimme ja sitte se lemmikkioppilas sai vielä open kanssa soittaa ne, että kaikki pääsi kuulemmaan, miltä ne kuulostaa hyvän soittajan soittamana (sitä se ei sanonu ääneen, mutta anto hyvin selevästi ymmärtää). Nop, mähän tietty soittelin noi kaikki hommani ihan päästä, kyllä ne niinkus suurinpiirtein olin säveltäny (improsin keksimältäni pohjalta vaan) ja nyt tämän viimesen myös niinku suurinpiirtein olin kirjannu ylöski... Mutta kuiteski niin epäselevästi, ettei se lemmikki osannu suoraan siitä mun nuotista sitä soittaa. Mulle tuli siis läksyks kirjottaa ens kerraks parempi nuotti. Sain varmaan aika roimat miinuspisteet sen asteikossa.

Voitte vaan kuvitella kuinka monta kertaa vetäsin sitä mielikuvituksessani lättyyn viime tunnilla. Vitsi se on kyllä pälliaivo koko tyyppi. Mua niin surettaa sekä kammokin, että lemmikin puolesta. Kammokin kohtalo on niin kamala, että jos mä oisin se, niin varmaan itkisin siellä tunnilla äänen. Ja lemmikki-raukalla varmaan nousee pissi päähän painepesurin voimalla. Niin kovasti meiät muut on pakotettu sitä palvommaan. Eikä kukkaan uskalla tehä asialle mittään. Mä aattelin, että haluan kyllä jutella sen kammokin kans. Ja jos se tahtoo, tai jos tilanne vielä kauhistuu (en tiiä oikeesti voiko ennää), niin mää voin mennä sanomaan asiasta meiän yksikönjohtajalle tai vaikka tulla mukkaan, jos se haluaa mennä sille puhumaan. Nimimerkillä ihan sama jos mä saan huonon maineen, enhän mä täällä oo, ku vuojen vaan.

Hohoo, vanha Jatkuvan parantamisen-tiimin jäsenhän musta taas essiin putkahti! Vääryyksiä en siedä lain, korjataankos asiat vain.

Lopuks yks asia mistä oon onnellinen eli se, että Kiuruveen kansalaisopistossa on kymmenen uutta kanteleensoittajjaa ja vielä tullee mahollisesti lissää!!! Kymmenen!! Ihan mahtia! Kantelekiertue rullaa ja me oltiin niin parhaita, ku tehtiin se. Kannatti lähes tappaa ihtesä työllä ja kiireellä Elokuussa.

No nyt sekava kirjottaja pistää ihetsä nukkummaan. Huomenna eka vähäks aikaa kouluun ja sit sinne konferenssiin kips kaps!