Yritän tässä mukamas siivouspäivää vietellä, pitäs vaan vielä ite siivoominen alotella.. Nop, onpahan tuota jo läjä pyykkiä kuivimassa ja osa konneessa ja osa lattialla oottamassa. Meillä on superpieni pyykkikone! Onneks se on kuiteski myös noppee.

Meillä oli netti jostaki syystä vähä katkolla kotona. Nyt toimii taas, mutta päivällä istuin yli tunnin koulussa haarukoimassa merkkejä venäläisestä näppäimistöstä, Teet korvan juuressa opettelemassa jotaki kummallista jazzpiisiä. Kävin myös Viljandin ekokaupassa ostamassa hammastahnaa ja luomuruisjauhoo ja kookosrasvaa, jota aion kokkeilla käyttää dödönä. Se ei oo ihan sammaa merkkiä, ku kempparissa mutta kokkeilemallahan tuo seleviiää toimiiko. Pannaan paistinpannulle, jos ei kainalossa toimi.

Jäkiksen etteen me ei oo jaksettu tehä mittään. Ikkunalauta pelittää niin hyvin. Ihan turha kapistus, koko jäkis. No, ehkä sitte, ku alakaa ilimat lämmetä.

Eilisistä kokkeista sain kummastaki aan eli arvestatud eli suoritettu. Hyvänpuoleinen homma. Ekassa, eli regilaulun analyysissä piti vaan jakkaa viissivunen laulu runojalkoihin ja sitte laulettiin. Kaikki muut toimi esilaulajana paitsi minä. Mä istuin takapenkissä ja se ope  unohti mut, enkä mä jaksanu mittään viittoilla. Saan mä tässä elämässä muutenki laulaa tarpeeks. Mulle koko homma oli ihan lällynheleppoo. Toisin oli vieressä istuvan, venäjää äidinkielenän puhuvan, kauhusta vapisevan Vadimin, jolle koko runolaulumaailma on eelleenki yhtä suurta mysteeriä. Se lunttas multa koko kokkeen ajan, eikä mulla ollu syäntä pistää ees kättä etteen kunnolla. Sen sijjaan vetelin omat viivani supernoppeesti, että se ei ehtiny kahtoo joka sivulta ihan kaikkia rivejä ja joutu sitte aina sivun viimeset miettimmään ite. Aikaa sille hommalle annettiin muutenki vaan 15 minnuuttia, mä olin jo aiemmin valmis. Varmaan ekkaa kertaa elämässäni sain kokkeen ennenaikoja tehtyä!

Illemmalla oli sitte tiukkaaki tiukemman open koe kansanperinteen opettamisesta. Mä pallautin yhen tähän kurssiin liittyvän esseen viime tiistaina, deadline oli ja meni joskus Marraskuussa, mut onnekseni kaikki ei ollu sitä vieläkkää kirjottanu. Tunnilla tanssittiin eka mahottoman hölömöjä tansseja, joita meiän oli pitäny opetella kirjasta. Hölömöjä siks, että kaikki oli vaan ihan sattumalta inspiroitunu just niistä hölömöimmistä... Nop, kaikkein paras  oli mun mielestä "kieli poskella"-tanssi, jossa tanssiasento oli nimensä mukkaan oikein mielenkiintonen... Just semmonen kohta oppilaitoksen elämässä, jollon tavallisesti marssii joku esitteen tekijä ottammaan kuvvaa ens vuojen hakuoppaaseen, ja siinä sitte taas kansanmusan opiskelijat pääsee panemaan parastaan pällistellen pää hassussa asennossa, käsikynkässä ja kielet poskilla! Harmi vaan, tällä kertaa ei kettään tullu vaikka mä koko ajan kovasti toivoin.

Lopputunnista meiän piti kaikkien kirjottaa paperille kymmenen regilaulua, kymmenen tanssia ja kymmenen perinteistä laululeikkiä, jotka osattas tuosta vaan opettaa. Mä kirjotin sekamelskana suomalaisia ja virolaisia. Sitte tehtiin vielä sen pohjalta vuosisuunnitelmat 7-9-vuotiaitten kansanperinneryhmälle. Lapussa oli valamiina kuukauet, ja ite piti täyttää siihen millon opettaa mitkäki laulut, mitkä tanssit ja lorut ja leikit sun muut. Huippua täällä koulussa onki se, että kansanmussiikkia ei mitenkään revitä erilliseks perinteenosaks, ja siks nää myös opettellee vetämään tanssejaki! Vielä mun mielestä pitäs olla ainaski käsityötunteja. Ja ehkä jotaki ylleistä perinnetietoutta, vähänniinku historiaa mutta taiteen näkökulmasta. Olis ihan huippu semmonen perinnekoulu, jossa olis kaikkee perinneasiaa! Ei pyöris koko elämä pekästään jonku soittimen tai tutkinnon ympärillä vaan olis kutomista soittotunnin jälkeen. Ja sitte iltapäivällä muisteltas perinneleikkejä.

Mainihtemisen arvonen asia täällä Viljandissa on myös aitassa pyörivä perhetupa. Kävin siellä viime maanantaina. Olin muka menossa seuraamaan hommaa just tuon eellä puhutun kussin tiimoilta, siihen nimittäin liitty myös tuntien seuraamista. Se vetäjä kysy mua myös kerran syksyllä vetämään sinne joitaki suomalaisia perinneleikkejä ja vastasin sillon, et tuun sit kevväällä, ku ossaan paremmin virroo. Nop, sekunttia myöhemmin, ku mä olin astunu salin ovesta sissään oli käessäni kuuskielinen, toista sekunttia myöhemmin vielä toinen. Kävin virittämässä ne ja sain käskyn säestää. Mittään suomalaista en vielä opettanu, mut ei puhettakkaan, että olisin missään seinän vieressä yksin saanu nyhjöttää! Mukkaan vaan. Tämän kaltasta lämpöö ja yhteenkuuluvuutta saa kokkee ihan liian harvoin.

Siellä perhetuvassa on lähinnä alle kouluikäsiä lapsia vanhempinneen. Nelkytviisminnuuttia yhessä laulellaan kansanlauluja, luetaan loruja, leikittään perinneleikkejä, tanssittaan helppoja tanssejaki. Musta olis ihana pittää tollasta tuppaa itekki joskus! Lapset oli siellä kaikkien lapsia, ja vanhemmat oli kaikkien vanhempia. Mulle illan huipentuma oli se, ku yks alle kaks vuotias tuli mun etteen käet ylhäällä, tarras housuihin kiinni ja halus, että mä hypitytän sitä. Kyllä meillä oli molemmilla niin mukavaa!

Mun olis pitäny kirjottaa sinne kurssille noista seurannoista vielä jonkunnäkönen raportti, mut se tiukkaaki tiukempi ope (joka on siis näköjään kaikille muille paitsi mulle tiukka) sano, ettei jaksa ennää kääntää yhtään mun suomeks kirjottammaa tekstiä ja siis vappautti mut koko hommasta. Aa niin kuin arvestatud.

Huomenna lähen siis Kolga-Jaaniin, joka on Viljandin naapuruskunta. Meillä on siellä konsertti jo huomenna. Mä en ite ossaa niitä lauluja paljo yhtään, mut enköhän mä ehi oppia. Ne on siis niitä ens kesän suuren suurille laulu- ja tanssijuhlille harjoteltavia Viron ylistyslauluja. Ihan kivoja suurinosa. Viimeks laulettiin joitaki vähä popiksempia, tosi ihmeellisiä, joissaki kohissa hankalia. Mun pittää vielä keksiä jotaki soolokammaaki sinne. Nop, alan nyt siivota minkä jaksan ja sitte soittelen. Uloski tekkee vielä mieli, ku nyt on satanu paljo lunta! Jee.