Elän kuolemaviikkoo. Nimesin tän siks. Aika hyvin oon jaksanu täällä olla kiltti ja tehhä koulujuttuja ajallaan ja jopa tehhä mitä vastenmielisimmät averkon tehtävät nettiin. Mut nyt en. oon jälessä, pahasti kaikesta. Enkä tajua miten tässä nyt näin kävi. Ihan yhtäkiä vaan. Tais tullakki toi Suomen reissuilu vähä pahhaan saumaan. Tässä sitä nyt taas ollaan, rästitehtävien keskellä. 

Tällä viikolla on vaan yksinkertasesti ihan superpaljo koulua, koska kaikki opet vaan yksinkertasesti halus tulla tällä viikolla opettammaan. Kiva, ku nää on nii tasasesti jaetaan täällä nää koulujutut. Lisäks on sellanen sovitus/soittokisa, johon kaikkien yli ykkösvuosikurssilaisten on pakko osallistua. Sunnuntaina dedis. Mulla on ihan hyvä sovitus ja ihanat avustajat, vielä ku sais jostaki jonku äänitysvempaimen lainaks jostaki. Studioon ei mittään mahkuja päästä ennää. Ne ajat meni tältä viikolta jo Tammikuussa. Mä sain kuulla koko hommasta vasta just ennen, kuu Suomeen läksin.

Viikonloppuna on tulossa vieraita, kielikurssituttavani saksalainen Doreen siskonsa kans ja toisella kielikurssilla ollut Susi, Helenin mun jälkeinen kämppis. Mä en roskennu niillekkää sannoo, että oikeestaan mulla iittäis kyllä viikonlopullekki ihan himona hommaa, mut meni nyt näin.. Pakko siis ens viikolla harrastaa kouluhommien kirjottamista. Olo on tällä hetkellä ihan: Averko->yäk.

Kokkolan kouluiseen sähköpostiini tuli myös ensi vuojen kielikursseille ilmottautumisohjeita. Tajusin, että hitto koskeeks tää nyt muaki jo? Mä en ookkaa täällä ikuisesti. Jaiks. Täytyykö mun jo muka nyt alkaa miettiä ens syksyä? En mä taho vielä.

Olin tänään soittamassa yhen kaverin, Mari Kalkunin sävellyskonsertissa tuolla aitassa ja sinne tuli paljo tuttuja kuuntelemmaan. Soittelu meni impromeiningillä, ehittiin harkkaamaan lyhyesti kahesti (tai siis ne muut on soittanu paljo yhessä, mä en niitten kans). Oli ihan mielenkiintosta, ku en tosiaankaa aina veisun alussa muistanu esim. melodiaa olleskaa. Mitää "omia osia" tai semmosia ei ollu olemassakkaa, sieltä vaan aina piti happuilla sellasta, joka kuulosti hyvältä ja sit välillä virittelin kesken piisien. Ihan mukavata oli kummiski ja erityisesti oli niin mukavata nähä paljo immeisiä ja jälleen kerran tajuta kuinka paljo mulla jo täällä tuttuja on. Kuinkahan mä ne ikinä pystyn jättämmään tänne ja lähtemmään pois? En taho miettiä sitäkää vielä.

No, nyt vähä jotaki makupallaa tähän loppuun. Eestissä on nimittäin parhaillaan valokuvakilpailu teemalla "rakkaus" ja Marion aiko lähettää itestään ja Franzista seuraavan kuvan (mä en tiiä oliks se tosissaan vai oliks se vitsi (oikeella M, vasemmalla F)):