Mä lähen vihdoinki Latviaan! Kaikki muut Viron vaihtarit ravvaa siellä vähintään kerran kuussa ja mäkin hiastelija nyt sit vihdoin pääsen. Meen sinne liftaamalla kahen Saksalaisen vappaaehtostyöläisen kans. Eikä me lähetä kenenkää eppäilyttävän kyytiin, jos äiti tai joku muu sitä tässä kohtaa pelkää. Luulis olevan porukkaa Riikaan menossa, ku on perjantai ja lähetään iltapäivällä.

Siellon Latvian, Viron ja Liettuan yhteinen seksuaalisten vähemmistöjen festari. Päätapahtumana on sellanen tasa-arvon paraati, johon täytyy tietty pukkeutua jokski. Päätettiin olla Viljandista lähtevien kesken satteenkaaren väreissä, mä oon keltanen. Sitä varetn eilen vielä yhen kaverin kanssa ommeltiin mulle hame, tosin se jäi vähä kesken, ku mun piti lähtee sen luota ja sitte se aiko ite tehhä sen loppuun. Lähen kohta sitä hakemaan, toivottavasti soppii.

Marion, joka mut tietty houkutteli mukkaan varotti, et siellä saattaa tulla vaikka kananmunasta päähän. Latviassa ei oo homoilla ja lesboilla ja muilla vähemmistöillä sellaset oltavat, ku Suomessa. Mä sanoin sille, et no sen takiahan me sinne mennäänki, et olis. Kananmunanki uhalla. (Kokkeilin kerran muuten pestä tukkani kananmunalla ja kaurahiutaleilla, mut se kokkeilu meni vähä pieleen, ku mulla oli kiire ja sen olis pitäny antaa varmaan vaikuttaa päässä kauemmin).

Muuten elämä on viimeviikkoista paljo valosampi niin henkisesti, ku fyysisestikki. Kaikkein parasta on se, et liiketoiintasuunnitelma kansanmusiikkiopisto Kukkaselle on valmis, pallautettu, hyväksytty, arvioitu, suoritusmerkintä saatu ja opintopisteet ropissu. Työ sen etteen veti mut ihan masennuksen syövereihin niin, että kirjottelin joillekki ystävillekki sähköposteja kamalasta elämästäni. Mutta se aika siis lienee takana, ainaki toivon nii.

Ens viikolla on eessä mahtaisa määrä jos jonkinmoista tutkintoo. Torstaina on suuri runolaulukonsertti, jossa mun ossuutena on matkia kahen laulajan, Miina Lambotin ja Liisa Kümmelin laulutyylejä, sit laulaa yks Etelä-Virolainen kiikkulaulu, yks hullunpitkä eepillinen tarina tammipuusta (joka yksin kestää vähintään 15min), ja sitte vielä yks sovitus avustajien kanssa. Perjantaina luvassa sitte kanneltutkinto, yhtyetutkinto ja Virolaisen kansanmusan koe. Aikamoista haipakkata. Seuraavalla viikolla sitte vielä lissää. Munniharppu ja laulututkinnot siirsin suosiolla kesäkuulle, Ilomantsin ja kantelokisojen jälkeiseen aikaan.

Vaan on se silti mun khalla niin, että kaikki soittaen ja laulaen tehtävät kokkeet on helpompia. Mä oon siihen nii tottunu, että se on paljo normaalimpaa ja luonnollisempaa, ku jonku esseen vässääminen.

Oon viimeaikoina alkanu miettimmään myös sitä mitä mulle jäi tästä vuojesta kätteen. Viron kieli, jonka varmana kohta unohan? Ystäviä, jaksaako niihinkää pittää kunnolla yhteyttä? Hassua, et oon tässä nii negatiivisella asenteella. Tai ehkä kriittisellä. Ehkä se on vaan hyvä. Mutta tästä ehkä myöhemmin lissää, ku oon ehtiny miettiä.

Okkei, nyt vielä muutama sähköpostiviesti ja sitte hakemaan sitä hametta kaverilta töistä ja sitte pakkaamaan vielä viimeset kamat ja tiskaamaan hullu tiskivuori ja sitte Latvia, here I come!