Ja jonkinlaista sovinismiaki. Tänä aamuna heräsin siihen, että kelasta taas soitettiin ja kysyttiin, että oonko mä Eetun kans avoliitossa. Vaikka monta kertaa on tästä niitten tätien kans juteltu. Kasvokkainki. Ja tee-lomakkeita on täytetty. Sit se setä usko ja sano, että ”Ok, niin se teiän vuokraisäntäki sano, että kavereita te vaan ootte.”. Melkein vihastutti. Tuntuu alentavalta, että ne sotkee vuokraisinki tähän soppaan. Kun mittään soppaa ei ees tarttis olla. Sitte se kysy, että ”Siihen teille on vissiin muuttanut kolmaskin asukas, sattuukos hän olemaan mies vai nainen?”. Sanoin, että mies, ja olisin halunnu jatkaa vielä, että ei mekään sitten seurustella, mutta setä sanoi kiitos harjotellun noppeesti ja luuri pulpahti kiinni. Se haluaa varmaan keittää tästä vielä uuenki sopan, että saa soitella uuestaan. Ja mun asumistukipäätös vaan vennyy ja vannuu niinku tähänki asti. Ja jos esimerkiks kaks naista asuis oikeesti avoliitossa, ne vois niiiiiin helposti huijata olevansa vaan kämppiksiä ja sais enemmän rahhaa. Kukkaan ei varmana soittelis perrään. Koko systeemi on ihan vanhoillista kakkaa.

Oon lähössä iltajunalla Tampereelle, Kiuruveen kaverien kans virkistysviikonloppuun. Eellisenäki viikoloppuna rietostelin Tampereella toisten Changemakerien kanssa ensin Terälahen vanhalla koululla ja sitten sunnuntaina keskustorilla mielenosotuksessa. Jotka ei oo vielä allekirjottanu vetoomusta Nokialle reilumpien kännyköitten puolesta, niin tehkää se pian täällä changemaker.fi/todellinenhinta Toinen mainostettava juttu on Lähetysseuran Tasauskeräys. Sen puolesta voi käyä kahtomassa pienen Kolumbiasta kertovan viliminpätkän täällä ja siten lahjottaa 10 senttiä keräykseen.

Ens viikon keskiviikkona mullon sit meno Viljandiin, jossa on Lokakuun ekana viikonloppuna sellaset lokajuhlat. Sitä meiän kesäfolkin projektibändiä oli kysytty sinne keikalle. Mä en saa ees matkakuluja, fetaripassin vaan ja jotaki ruokaa kai. Mutta ikävä voittaa matkakulut nyt, oisin sinne halunnu muutenki jossaki välissä käymään.

Muuten elämään kuuluu opinnäytetyö-ressiä, tutkinto-ressiä, ja muuta sälää sopivasti päälle. Kauhee kiire on muka taas koko ajan. Tutkinto-ressin ja motivaation puutoksesta openi määräs mut nyt ainaki viikoks soittokieltoon, jota oon kiltisti vielä noudattanu. Paitsi oppilaitten kanshan sitäm on pakko aina rimpsautella. Niitten kans oonki enimmäkseen impronnu tällä viikolla. Eilisestä pienten 8-9-vuotiaitten tyttötrion treeneistä kaks oli kippeenä. Sitte soiteltiin sen kolmannen kans munniharppuja, nokkahuilija, puusarvia, muoviputkee, ja sitte se keksi luokassa piilottelevan sinisen sähkökanteleen, jonka parissa vierähtiki lopputunti. Ope tanssi ja oppilas soitti. Tämän jatkuttu noin 15 minnuuttia, ope jo kerjäs, että joskohan tää piisi kohta loppuis, mut oppilaalla oli niin hyvät rytminen riffi päällä, ettei se halunu millään lopettaa. Tuntiki olis loppunu jo aikaa sitte, mut sen olis pitäny oottaa, ku sen äitillä oli kuororeenit. Sitten, ku vihdoin sain tämän 8-vuotiaan pikkupälpättäjän ulos luokasta, niin se huikkasi, että olipa mukava tunti! Jäihän siitä openki huulet karrelle.