Tännään oon miettiny sitä kuinka noppeesti ihmiset rupsahtaa. Eilen käytiin virolaisten vieraitteni kanssa tuossa naapurissa tuttujen mökillä uimassa. Oon käyny siellä iän ikkuisuuen, sillon pienenä aina eesmenny Santra-koira uiskenteli meiän kanssa. Onhan ne mökin omistajat ollu jo jonkun aikaa vanhoja, mut nyt ne oli oikeesti VANHOJA. Ne oli vanhuksia, huonokuntosia, hittaita, mahottoman ryppysiä, kassaanpainuneita, vaivasia, epäselvästi puhuvia, lääkkeitä syöviä. Silti kauniita. Vaikka oon mä tätäkin pariskuntaa nähny jonkun verran, jotenkin nyt havahuin tähän asiaan. Minä en muistanu heitä ollenkaan näin rapistuneina. Ne on niin mukaviakin. Mutta kohta ne kuolee, luonto jo sen näyttää. Matkan varrella on kuollu monta muutakin tuttua. Mehän ollaan lähetyssihteerin lapsina oltu kaikkien mummujen kavereita pienestä pitäen. Meiän ihanista ihanin Siru koira-vanhus kuolee varmaan pian. Palluumatkalla pyöräillessä nähtiin yhen tutun isä kävelyllä ihan kotinsa lähellä. Kävely onnistu vapisevin askelin keppiin nojautuen. Moikkasin vaan ja olin Jumalalle kiitollinen, ettei mun omat vanhemmat vielä tartte kävelykeppiä, vaikka hiukset harmaantuu jo kovvaa kyytiä ja jotaki lääkettäkin jo syyään.

Tännään luin loppuun kirjan jonka lopussa yllättäen kuoli kaks ihmistä. Ne kuristettiin apartheid-ajan Namibiassa puolustaessaan tummaihoisten oikeuksia. Tai kuoli siinä tyyppejä ihan kokoajan, mutta nämä kaks oli semmosia melkein päähenkilöitä, toinen oli suomalainen lähetystyöntekijä. Onneks minun Namibia on jo itsenäinen. Vaaroja on kaikkialla kuitenkin. Aina saa olla varjelusta kinuamassa. Mua ei kumminkaan pelota yhtään. Oon tukevalla maalla, niin siellä, ku täällä.

Tännään me piettiin pienen mutta tehokkaan Kiuruveen Changemaker-ryhmän kanssa pienoinen esitys lukiolla. Kerrottiin, näyteltiin, laulettiin siitä mikä Changemaker on ja syvenyttiin "Suomi voi vapauttaa velan vangit"-kampanjaan. Jos sinä et tiedä näihin kysymyksiin vastausta, niin käväseppäs täällä. Saatiin kuus uutta jäsentä ja hirveesti nimiä vettoomukseen!!

Tännään mulle myös kirjotti Norjan Changemakerjohtaja ja pahoitteli, ettei ehtiny kirjottaa artikkelia mun pyynnöstä Suomen Changemaker-lehteen, ku eka sillä oli kesäloma ja sitte tapahtu se terrori-isku ja kaikki voimat meni siihen. Vastasin sille, ettei se haittaa, niitä lehtiähän tullee ja mennee, terrori-iskuja toivottavasti ei niinkään. Kirjotin sille myös, että jos kaikki ihmiset tajuais ja tietäis minkälaista työtä changemaker tekkee, niin kaikki paha vois loppua siihen pisteeseen. Mun mielestä tässä nykymaailmassa pitäs entistä enemmän korostaa sitä, kuinka täytyy aina ajattella miltä toisistaki tuntuu, jos tekkee jottain niitä koskevvaa ja KAIKKIEN pitäs osata leikkiä semmosia leikkejä joista jokkaiselle tullee hyvä mieli. Niinku Jeesus koitt opettaa. Ehkä se mun viesti piristi sitä hieman tai sitte se aatteli, että vitsi mikä dorka. Ei haittaa.

Tännään soitin errääseen vakkuutusyhtiöön tieustellakseni matkavakkuutuksestani, joka mulla OAJ:n jäsenenä kysseisessä yhtiössä automaattisesti on. Se oli tarpeeks kattava, siis kaikki matkatavaratkin vakkuutettu, pitentää pitäis vaan puolella nykysestä 45 vuorokauvesta kolomeen kuukauteen. Ja täh, se maksaa 145€! Kyselin, että miks niin paljo, niin mulle sanottiin, että se siinä maksaa kaikkein eniten, että jos satun loukkaantummaan tahi sairastummaan, niin ne roudaa mut sieltä Suomeen hoiettavaks. Häh, mitä järkee? En minä ihan pikkuilveellä halua sieltä takasin. On sielläkkii ossaavia lääkäreitä, ehkä vähemmän, mutta tehokkaita. Ja määhän oon valakonen, ku lakana, niinkus rinsessa ekana hoitojonossa sielä vaikken halluiskaa. Ja jos sitte tulis niin hirvee hätä, että pitäs tulla aiemmin, niin sitten pittää joo ostaa lippu ja tulla takas, mutta siinä erittäin epätoennäkösessä tilanteessa voisin ihan hyvin sitte ostaa lipun ja tulla aiemmin pois. Tuntuu tyhmältä maksaa semmosesta mahollisuuesta etukätteen, jota en missään Erinkään nimessä halua käyttää. Pikkusiskolla oli tavallinen matkavakkuutus voimassa toisessa virmassa, johon se lisäs matkavastuuvakkuutuksen (johon kuuluu mm. se matkatavaravakkuutus) ja jatko myös vakkuutustaan 45 vuorokauvvella ja se ei kait maksanu ku jotaki 30-40€. Ja se perusvakkuutus on jotaki 50€, ainaki ennen oli, ku mullaki oli se ennen OAJ:ä. En tajua tätä peliä.

Tännään, tai oikeestaan aika monenaki päivänä oon käyny ihan loistavan ihanissa Kalevala-harkoissa! Sain kunnian liittyä hurjan hienoon Hulluviima-harrastajateatterriin ja oi kuinka olen siitä tykänny! Kalevalassa esitän suuren suurta Kullervon siskon roolia (yks vuorosana, tai siis peräti yks lause) ja kertojaa (siinä on vähä enemmän). Mut sitte sovitan, valihen ja osittain sävellän ja opetan ja ohjaan kaikki musat!! Tämä on niin hurjan hieno haaste, innostun siitä kokoajan vaan enemmän! Kaikki yöt sitä läppeensä vaan tekisin, jos olis mahis. Mut täytyy tehhä pikkuhiljaa, hyvällä alulla onneks ollaan jo. Sua nähä tulleeko Ahrikan rytmejä mukkaan, ku sovitustyö ainakkiisa jatkuu sielä kaukana. Ensi-ilta on 10.2 ja esitykset jatkuu läpi helmikuun aina maaliskuun puoleenvälliin saakka. Mut ei niitä ihan kauheena oo, pittää tulla hyvän sään aikoihin kahtommaan!

Tännään kävin äiteen kans mustikassa ja sienessä. Oli haapa-haaparousku ja kanttarelli sekä koivu (niitä ei kerätty). Ja mustikasta tuli kukko.

Tännään mä lähen Heltsinkkiin ja huomenna alotan Sipeliuskoulun uuessa musamajassa. Saan sinne avvaimetki, kuhhan käyn eka koulutuksen siitä miten nätisti sielä pittää osata olla.

Tännään en oo oikeesti tehny niin montaa asiaa, kun tämä blogikirjotus väittää. Onko sillä oikeesti mittään väliä, onko tännään tännään vai eilen vai huomenna vai just nyt? Mä aion opetella Ahrikassa ahrikkalaisen ajankäsityksen ja olla ressaamatta ajasta turhia. Mulla on oikeesti menny vaan tämänkin kirjotuksen kassaamisseen niin monta päivää, että osa näistä tännään tapahtumista on tapahtunu jo monta päivää sitten. Väliäkö sillä, nimittäin nekin asiat tapahtu joskus tännään. Muuten, tämä blogi on kaksimielisesti valittu mun ja Eevan ahrikan matkablogiks. Kaksmielissyyskin muuttu yksmielisyyeks sillon, ku Eeva tajus unohtanneensa oman bloginsa salasanan. Koittanen kirjottaa vielä ainaki kerran ennen lähtöö, vaikka se onkin jo niiiniiniiniin pian, viikon päästä, o-ou.

Aika jännä aika!