Eilen meiän päivä alkoi mitä parhaimmalla puhelinsoitolla, kuultiin nimittäin, että päästään tappaamaan Namibiassa pitkään lähettinä työskennellyttä muusikkoo, Sakari Löyttyä. Sakarin työtä täällä on ollu mm. kerätä kansanmusiikkia, jota ei pahemmin arvosteta, eikä muuten tallennella. Se tuntee loistavasti Namibialaisen vahvan lauluperinteen ja kansansoittimet, joita enää aniharvat soittaa. Kuorolaulu kyllä on voimissaan. Kansanmussiikin pohjalta Sakari on koonnu ja kasannu uusia virsiä, vanhoja kansanlauluja yhdistettynä virsiteksteihin. Se on siis vaihellu saksalaisten virsisävelmien paikalle namibialaisia säveliä. Näin on suomessakin tehty muinoin, kristinuskon ylleistyessä kansan keskuuessa. Ja ah kuinka ihanaa onkaan tänä päivänäkin vielä laulaa mm. Siionin virsiä, joitten melodiat on melekein kaikki trad. Suomi! Virossa ei oo niin paljo virolaisia virsisävelmiä, ja jos on niin ne on uusia, sävellettyjä melodioita. Siks virolaiset ei niin tykkää virsien laulamisesta, vaikka muutenhan ne laulaa suomalaiset suohon millon tahansa. Mutku, ei ne tunnu omalta ne saksalaiset piisit. Ymmärrän yskän.

Sakari on tehny täällä ollessaan myös afrikkalaisemman liturgian kirkkoon, mut ihmiset ei oikein vielä oo syttyny sille. Ne haluaa mielummin vettää vanhaa tuttua SUOMALAISTA liturgiaa (vai onks seki alunperin saksalainen?), sitä joka on ollu Suomessa käytössä ennen neljää nykyistä sävelmäsarjaa. Kummallista. Sakari sano, että kaikkein hirveimpiä on ne kohat jotka mennee harmonisessa mollissa, sitä täkäläiset ei sitten kerrassaan millään voi tajuta! Mikä suomalaisuuden sävellaji. Nämä laulaa nimittäin aina heti kaiken neliäänisesti stemmoissa ja se harmooninen molli kuulostaa Sakarin mukkaan aina ja aina vaan ihan käsittämättömän kauheelta.

Yks syy siihen miks näissä kirkollisissa veisuissa ei haluta palata käyttämmään omia kansansäveliä on se, että joillekin tullee siitä mieleen "vanhat pakanalliset ajat". Sen takia ei myöskään kansansoittimia usseimmiten saa tuua kirkkoon. Sakari kuitenki korosti, että yhteen Jumalaan täällä uskottiin jo ennen kristinuskon saapumistakin, heiltä ainoastaan puuttu kristinuskon tarkka sisältö ja Jeesus. Onhan se iso asia, muttei Sakarin mielestä tarpeeks iso syy poikotoia kaikkee kansanmusaa täysin, eikä meiänkään. Niissä kansanlauluissa mitä se on matskuina käyttäny ei oo ollu mitään kristinuskon vastasta! Siks me saatiinki Sakarilta tehtävä: "Menkää siis ja soittakaa noita kanteletta ja munniharppua ja jouhikkoonne joka kirkossa ja kertokaa niille, että nää on suomalaisia kansansoittimia, ja näitä me Suomen kirkossa aina soitellaan, kun kansanmusa rulettaa! Laulakaa myös hienoja kansanlaulujanne ja näyttäkää, että tää mussiikki me ollaan saatu perintönä esi-isiltämme, nyt on teiän vuoro toteuttaa omat juttunne!" Hauskaahan tässä kaikessa on se, että vaikka kansanmusa on kirkossa vielä hieman paheksuttava, ainakin väheksyttävä asia, niin näähän hitsi vieköön tanssii sen koko jumalanpalveluksen läpeensä! Oliskohan meillä tässä Suomen päässä jotain opittavvaa siis?

Sakari kerto myös, että sen väikkäri on tarkastettavana Sipeliuskoulussa parhaillaan, jonka aiheena on tietenkin kontekstuaalinen liturgia. Nykyään se tekkee kerruumatkoja lähinnä Sipiksen projekteina, ja ottaa aina "Siban porukoita" mukkaansa tallennusreissuilleen. Seuraavana olis vuorossa kuulemma matka jonnekki marimbalandiaan, jonne on jo pitkään ootettu tallentajjaa.. Namibian tiedettävästi ainoon okambululumbumbwan (metästysjousesta ja kurpitsankuoresta kehitetty soitin, jonka sointiperustuu yläsävelsarjaan, ja ääni muistuttaa kuulemma vähän munniharppua!) luona se on vieraillu jo monta kertaa, mut se on Sakarin hyvä ystävä ja sen luona se myös mielellään vierailee. Tämä herra okambululumbumbwan soittaja oli monta kertaa yrittäny osallistua kulttuurikilpailuihin, mutta aina sille oli vaan lähetetty tyly kirje, ettei me sua haluta, kun et ossaa soittaa oikeita soittimia! Sitä ei oteta, ku sille ei oo sarjaa (vaikka 100% soittimen soittajista haluaa osallistua!) Kamalaa. Kyllä meillä on tässä työmaata. Tähän työmaahan liittyy tietysti se, että käyään lokakuussa opettamassa Pauliniumin pappisseminaarissa niitä Namibialaisia virsiä. Sepäs vasta hauskaa, kun me päästään opettammaan namibialaisille Namibialaisia melodioita! Sakari sano, että korvakuulolta kannattaa opettaa ja antoipa vielä semmosen vinkin, ettei nuottiin pilkulla merkittyjä hengitystaukoja kannata pittää, muuten syke mennee. Ja ahrikkalaiselle, kun syke on kaikki kaikessa, niin ne on sen ekan hengitysvenytyksen jälkeen kaikki hukassa ja jokkainen laulaa omiaan. Ja sitten se vielä sano siitä, ettei ne sitten välttämättä laula sammaa, kun me ollenkaan, kun ne tosiaan vääntää samantien ne stemmat sinne biiseihin, kuulosti hyvältä tahi ei. Ootan malttamattomana sunnuntaita, että pääsee jumikseen tätä ihmettä kuulemaan!!

Toinen työmaa, mikä meitä oottaa on päiväkodin musiikkiprojektit, joista taisin jo vähän mainita tuossa ekassa kirjotelmassani. Ens viikolla aletaan kasata ja koulia semmosta musapakettia, johon tulis enkunkielisiä lastenlauluja, loruja ja rytmiikkaa. Ekaks kootaan siis semmoset vihkoset (ja ehkä levytkin, otin nauhurin mukkaan ja onhan tää mäkki myös..?) joissa on sanat ja nuotit ja leikkiohjeet yms. ja sitten pietään koulutustyöpajoja niille opeille, eli opetettaan niille matskua ja tapoja kuinka käyttää musaa lasten kanssa toimiessaan. Katotaan mitä siitäki sitte tullee. Täkäläiset lapset on sulosia, mutta villejä. Meitä lohutti kuitenki suuren suuresti se, kun ohjaajamme M kerto, että yks meiän tärkee tehtävä on vaan pittää näitä lapsia sylissä. Ne, kun tullee köyhistä perheistä, joissa on ehkä monta lasta ja ainakaan äitillä ei oo ollu aikaa ottaa lasta sen jälkeen ennää sylliin, kun se pystyssä itekseen pyssyy. Se on myös osa täkäläistä ajatusmaailmaa. Niin kauan kannettaan, kunnes itekseen liikkuu. Ja isäthän ei lastenhoitoon sekkaannu!

Tännään ollaan oltu oikeestaan ekkaa päivää kunnolla töissä, nimittäin siivoomassa ja pakkaamassa Hatakan lähettiperheen viimesiä muuttotavaroita. Ne on ollu täällä lähetystyössä vuodesta 2009 ja tänä vuonna niitten kottiin oli yritetty murtautua neljä kertaa! Ainakin yhellä kertaa oli onnistuttukin ja läppärit ja kännykät oli viety. Hatakat oli ekaks yrittäny parantaa kodin turvajärestelyä, muurithan heilläkin tietysti on, sähkölangat muurien ympärillä ja hälytykset talossa. Mutta se hälytys oli ilmeisesti loppujenkin lopuks ollu rikki sen verran, ettei hälytys ollu menny keskukseen asti. Sitten niitten oli lopulta pakko muuttaa, kun ei mikkään tepsiny. Niillä on kolme kouluikästä lasta, ei oo niittenkää perusturvallisuuelle kauheen hyväks, että kotona ramppaa varkaita vähän väliä. Valkonen on täällä aina rikas. Se on hassua, ylleensä aina varkaihin tepsii se, etten ikinä käyskentele kalliissa vaatteissa, mielummin vaikka mummun vanhassa navettatakissa. Täällä vaatteilla ei näköjään oo niin väliä. Se on todellakin tuo ihonväri. Siitä on kokoajan tietonen. Siitä, että mä oon valkonen. Mä oon rikas.

Tännään käytiin Eevan kans kävelyllä ihan vaan tässä Eroksen ja viereisen Eros parkin asuinalueilla. Rikkaita valkosten valtaamia maita koko seutu. Silti tuli vastaan ekaks yks täti, joka tuli suoraan kysymään olisko meillä antaa sille silitystöitä aina perjantaiks. (En tiiä sitten oliko meillä vaatteet rypyssä..) Seliteltiin, että ollaan täällä vaan lyhyen aikaa lomalla (niinku virallisesti ollaan). Sitte käytiin ostamassa kaupasta jätskit ja heti tuli n. 10-vee poika kerjäämään meiltä rahhaa. Mietin hetken antasinko sille jätskini ja hakisin kaupasta ite uuen. Mut pimmee oli tulossa, ja meillä oli vielä matkaa kottiin (pimmeellä meiät ryöstettäs ihan heti, sillon on superhyperehottomasti kiellettyä meiltä olla ulkona!!) Pyöritin siis pojalle tällä kertaa vaan päätä ja hetken päästä, ku katsahin taakseppäin oli poika jo jonku aikusen miehen superhienon moottoripyörän selässä.

M kerto meille eilen, että täällä ei oo yhtään häpeällistä pyytää. Aina voi pyytää, aina kannattaa pyytää, joskus saattaa saahakin. Kerran pienenä Kurikan mummulassa kiersin sukulaismummojen eessä kuppi kourassa ja sanoin, että "minä kerrään rahhaa." Sen enempää talousasioista ymmärtämättä. Ymmärsin ehkä sen verran, että rahalla saa kaupasta karkkia ja karkki oli hyvvää. Ja mummut anto. Lisäks sain vielä äitiltä semmoset saarnat, että oksat pois. Opin, että pyytää ei saa. Täällä saa. Ehkä olin pienenä vaan vähän sallaa afrikkalainen. Eikä äiti tienny sitä.

Loppukommenttina: Nähtiin jo kakskin kertaa himba-heimolaisia, joitten naiset kulkee tissit paljaana ja tännään myös mangusti melko läheltä, se elukka mikä Timon on Leijonakuninkaassa. Mutta se vintiö ryntäili niin, että hyvvää kuvvaa ei millään saanu..