Hellou ja terveisiä Swakopmundin tuuliselta merenrannalta. Tultiin tänne länsirannikolle viikonloppulomalle ja kappas, kylmyysvarotuksista huolimatta, vaikka otettiin kaikkein lämpimimmät vaatteemme mukkaan (mitä ei tietenkään kovin paljoo oo, ku muuten niitä ei tosiaankaan tarvii) niin pämps, pämähin kippeeks. Tosin mulla oli vähä hassukurkkuolo jo tullessa, eikä tämä tuuli ollenkaan auttanu. Tännään on vielä ollu pilvistä, ja yheksän astetta. Voi hitsi vieköön, käännettynä Suomenoloihin suhteessa tää olis varmaan jotaki -40 C. No ei mulla onneks ihan kauhee olo oo, kurkku vaan vähä kippee ja räkkää tekkeytyy. Ja ensviikolla meiän pitäs nauhottaa ne lastenlaulut, jotka ollaan saatu Eevan kans koottua! Voi rähmänkäpälä. Asiaa ei tietenkään yhtään auta se, että seuraavana viikonloppuna, eli mun synttäriviikonloppuna on myös Emmanuelin youth choirin synttärit ja meiät vähänniinku on imastu siihen kuoroon ja joka ilta on jotkut neljän tunnin maratooniharkat. Perjantai-päivällä on meillä myös oma konsertti Pauliniumin pappisopiskelijoille ja lauantaina pietään pitkä musawörksöppi luterilaisen kirkon päiväkotien opeille. Ja sunnuntaina lauletaan kuoron kans jumiksessa ja sitten on mun synttärit. Voi mun kurkkuparkaa vaan. Onneks päästään vielä tänä iltana saunaan. Jospa se olis paras lääke, ehkä se on vähän samanlainen kuin karhunpojan uuni ("Uuni paras lääke on, sitä nauttikaamme")

Ihan kiva kuitenki mennä takasin sisämaahan, jossa sanottiin jo viime viikolla kesän alkanneen. Iltapäiväivisin on tosiaan jo melekosen lämmintä. Hiki vaan kainaloista pukkaa ulos spruts spruts eikä meiän partsin kivilaatoille oo asiaa paljain jaloin, tai ees ohutpohjasilla tossuillakkaan, se tuntuu nimittäin siltä, ku hiilillä kävelis. Kaupassa täytyy käyä joka päivä, koska aina loppuu sparklingi (siis happovesi) ja mehu ja maitokin välillä. Niitä on pakko kitata ihan itesä pullolleen, ettei ruppeis pyörryttämmään. Ötökät tunkee sisälle iltaisin, kun ovea täytyy pittää auki, että ees vähän tuulettuis. Päivisin on ulkona kuumempi, ku sisällä. Meillä on vieraillu jo suurensuuri hämähäkki, suurensuuri heinäsirkka ja muutama mitä ihmeellisempi koppakuoriainen. Perhosia, kärpäsiä ja itikoita on joka yö. Toivo Tirrosen suomi-ndonga sanakirja on ollu oiva apu tuholaisten varalle (sopivan kevyt ja pokkarimallinen, mutta kumminki suht. tukeva). Sen avulla on kuollu ötökkä jos toinenkin. Uskomme Toivon parantavaan (itse-)Rakkauden voimaan.

Tännään Eeva ja harjottelijakollegamme Marjo kävivät tuossa Namibin autiomaan reunalla neljän seikkailufirman poijjan kans lautailemassa (ihan tavallisen näkösillä lumilauoilla, joita vahattiin aina joka laskun jäläkeen!) ja laskemassa pulkalla hiekkadyyneillä. Eeva oli lentäny kerran rähmälleen ja nyt on poski ja kyynärpää kippeenä. Vaivasia koko sakki, Marjokin vielä lunssasta toipumassa. Se pulkkajuttu oli ollu niin mahottoman hurjaa, että ne pojat oli maannu pitkällään pulkassa ja E ja M oli jotenkin röhnöttäny niitten päällä, ku ei ne yksin uskaltanu... Melkein pystysuoralta dyyniltä alas ne oli menny ja vauhtia oli ollu lähes 80km/h. Mahanpohista oli kipristelly. Ja kottiintullessa oli tietenki hiekkaa pikkuhousuissa ja rintsikoissa asti ja korvissakin! Minä vaan lekottelin täällä entisellä suomalaisella koululla ja kuuntelin tuulen huminaa. Lepopäivä oli mulle ihan hyvä päivä, vaikka muussa tappauksessa olisin oitis hypänny tuohon pulkkaan.

Viimesen kahen viikon aikana on meiän lastenlauluprojekti ollu vähemmällä huomiolla ja enimmäkseen ollaan keskitytty hoilottamaan Pauliniumin pappisseminaarin opiskelijoitten kanssa liturgioita sekä enklanniks, että ndongaks. Samalla on opittu jo ainakin viis sannaa ndongaa. Hieno hommeli. Ehkä tuolla kielisaralla vois vähä skarpata loppuajasta. No kuitenkin pappiskokelaitten kans ollaan päivät pitkät honotettu lähinnä vanhoja eurooppalaisia melodioita, joihin on tungettu latinan sijasta täysin kokonaisuuteen sopimattomat enkunkieliset sanat ja sitte vanhaa ndongankielistä liturgiakaavaa, jonka melodiat on myös eurooppalaista alakuperrää. Nuissa enkunkielisissä haasteena on ollu se, että melodiat on pitkiä, niitä ei oo tarkotettu ulkoo opittaviks ja niistä tullee hyvin ilmi miks eri moodeja myös kirkkosävellajeiks kututaan. Pari piisiä oli niin vaikeita, että meillä kesti itellä kauan niitten oppimisessa. Entäs sitten näillä, jotka on ehkä musikaalisia, muttei muusikoita, eikä ne tajua nuoteista hölkäsen pölläystäkkään? Helppo tehtävä siis.

Monet ndongan kieliset viisut oli harmoonisessa mollissa, ja se on näille vaikee siks, ettei ne niin outoon sävellajjiin ossaa tehhä stemmoja ja joutuu laulamaan ne siis ommaan kulttuuriinsa täysin ristiriitasella tavalla yksäänisesti, mitä ne ei muuten ikinä tee. Yhen piisin yks kohta meni sitten lyydisessä, ja auta Armias, että sitä hinkattiin! Monella tunnilla ja sitten lopuks muutamat sen alko kekata vasta.. Miks, oi miks miks nämä ei sais vaan aina vettää liturgioitaan Sakari Löytyn vuonna 2003 tekemällä paljon afrikkalaisemmalla kaavalla (jossa ei oo täkäläisille vieraita sävellajeja, ja muutenkin ite melodiat on tosi helppoja, että kaikkeen saa helposti veettyä stemmat alle)? Nuo nuoret ossaa sen paljo paremmin ja tykkää siitä, mut vanhat parrat sannoo niille, että nou, vanha on parempi. Huomaan Namibian ev.lut.kirkossa samanlaista kaavamaisuutta, kun kotomaassakin. No, me aiotaan mennä vielä "omalla ajallamme" yhtenä päivänä Pauliniumiin ja hoilottaa läpi tuonki uuemman kaavan, että jää se sitten päällimmäiseks mieleen kumminkin ja ylipäätään parempi mieli, semmonen, ettei oo ihan huono laulaja. Me ollaan myös nauhoteltu niille harjotuslevyjä, siitä kaikki feispuukin honotuslauluja-päivitykset.

Ehkä tuommosten pitkien vaikkeitten honotusmelodioitten oppimista vaikeuttaa sekin, että täällä paljon kukkaan ei ossaa soittaa mittään, musaopistot on kaukainen haave vaan. On täällä college of arts, jossa rikkaat saa taideopetusta, mutta siinäpä se. Taideaineet ei oo yhtään arvostettuja opetusmielessä ja päiväkodeissakin opet haluaa vaan paukuttaa lapsille päähän numeroita ja kirjaimia eikä muuta. Sen takia kai meiän lauluprojektikin on niin tärkee. Hyviä hengellisiä lauluja ne kyllä laulaa aina aamuisin vähän niinkun alkuhartaudeks, mutta myöhemmin "oppitunneilla" ei yhtään. Eikä ne vielä ymmärrä, että päiväkodeissa voi olla musiikki mukana kaikessa oppimisessa, siinäkin numeroitten veivaamisessa.

Mutta itse köyhä kansa siis laulaa, laulaa ja laulaa. Jok'ikinen immeinen täällä kuuluu varmaan vähintään kahteen kuoroon, ja kuoroharkkoja saattaa olla vaikka jokapäivä. Ehkä ihmiset ei myöskään halua soittaa, kun sillon ei vois niin hyvin tanssia. Sehän olis näille ihan kamalaa, nimittäin jos laulaminen on namibialaisille luonnollista ja kaikki on mestarilaulajia jo syntyessään, niin tanssimisessa nämä on ehkä vieläkin parempia. On siis vähintäänkin kohtuullista (ja kivvaa), että mekin ees tuon yhen kuoron perässä koitettaan roikkua. Saman Emmanuelin seurakunnan juniorikuorookin (n. 12-14-vuotiaita tytärlapsia) ollaan käyty opettamassa kerran, pantiin niile kehorytmit käyntiin ja siihen päälle virren "Herra elämääni, auta etten harhaan, vaeltaisi täällä, ohi ihmisten" eka säkkeistö. Tuli niin mahti sovitus ihan pikkuelementeillä, että ne ihan innoissaan vannoivat esittävänsä sitä vielä.. Ehkä mun synttäripäivänä, sillon ollaan mekin menossa tuonne hulvattoman pitkään Emmanuelin jumikseen, kun nuortenkuorokin siellä laulaa ja se on sen synttäriviikonlopun huipennus. Meillä on vielä illalla sitte pilleet, oon lähinnä kuhtunu muutamia Pauliniumin opiskelijoita, joihin ollaan ystävystytty ja saksalaissyntysen ihanan ystävämme Kristinin. Sanoin kaikille, etten halua materisia lahjoja (paitsi Eevalta kakun ja ihania nappeja, joita tiiän sen jo ostaneen mulle) vaan esityksiä, lauluja ja runoja yms. Ehkä saan samaisia lahjoja tänä vuonna teiltäkin armaan kotomaan ystävät? Runoja sähköpostiin ja lauluja skypellä?

Hyvvää syksyn puurtamista kaikille, nyt taitaakin olla syysloma monessa kohtaa..