Tää kirjotus tullee nyt tosi myöhässä. Käytiin jo lokakuun alussa tutustumassa Diacony in the City -projektiin. Hankkeen yhteistyötahoja ovat Namibian luterilaisen kirkon ELCINin lisäksi Helsingin Diakonissalaitos ja Suomen Lähetysseura. DIC toimii kolmella slummialueen (viralliselta nimeltään informal settlement eli epävirallinen asutus) asuinalueella tavoitteenaan yhteisön voimaannuttaminen toimimaan yhdessä oman asuinalueensa ja sen asukkaiden (siis myös itsensä) hyväksi. Projektissa on mukana kaksi aluetta Windhoekin Katuturassa, Kilimanjaro ja Kabila, joissa kävimme tutustumassa projektipäällikkö Gersonin kanssa. Vierailimme molempien alueiden päiväkodeissa, joissa vapaaehtoiset toimivat opettajina, sekä Kilimanjaron HIV-positiivisten naisten kasvimaalla ja leipomossa.

 

Windhoekin vuoristoisessa maastossa slummin elämä on haastavaa, varsinkin sadekaudella kun vesi valuu suoraan lattian läpi.

Värikäs pukeutuminen on täällä aina muotia.

Taaempana jonkun perheen koti ja etualalla naapuruston yhteinen vessa.

Kilimanjaron päiväkodin seinät oli maalattu ihanasti. Kuvassa lapsille jaetaan meidän tuliaistikkareita.

Kilimanjarolla käy sen verran harvoin valkoihoisia, että lapset vähän ujostelivat meitä.

Noin 60 naista yrittää saada elantoaan muun ohessa tästä kasvimaasta, mutta tienestit jäävät henkeä kohti pieniksi. Amerikkalaiset ovat lahjoittaneet suojaverkon kasvihuoneeseen, mutta tulipalo on sen tuhonnut, ja nyt paviaanit pääsevät taas vihanneksiin käsiksi.

Peltikatot pysyy tuulessa paikallaan, kun sen päälle kasaa kiviä yms. rojua. Kerran nähtiin talon katolla jopa vanha sohva!

Kabilan kirkko ja päiväkoti

Myös Kabilassa lapset poseerasivat innoissaan, mutta eivät uskaltaneet tulla syliin.

Tämä pieni tyttö oli selvästi sairas. Hän ei jaksanut edes syödä makaroonikupillistaan tai hätistää pois ympärillä pörrääviä kärpäsiä. Me ei osattu tehdä hänen hyväkseen muuta kuin rukoilla.

Vapaaehtoisen päiväkotitädin mukana kulki myös oma tytär. Täällä se on yleistä, koska päivähoitoa ei ole valtion puolesta järjestetty.

Kadunvarsibisnestä Katuturassa

Baareja Katuturassa riittää, samoin myös niihin asiakkaita. Kun täytyy valita, käyttääkö rahansa ruokaan (myös lasten) vai alkoholiin, harmillisen monet valitsevat jälkimmäisen.