Hyvä Jumala. Siunaa, että mä en tällä kertaa kirjottas kauaa, ku täytyy vielä nyt yöllä kirjottaa se yks essee loppuun. Aamen.

Meillä oli pitkästä aikaa gopselikuororeenit. Ei ees laulettu pitkään, ku kuoro oli nuhaneniä pullollaan. Mut siinä lyhyessä puolessatoistatunnissa juteltiin monella kielellä ja aina en ees halunnu ymmärtää mitä (arvosat Karmela ja Teet vertaili mm. kokemuksiaan seksivalistuskirjallisuuden lukemisesta ja sitä onko "tytöstä naiseksi" vai "pojasta mieheksi" -jutut niissä kornimpia). Mä alottelin vieressä uutta virkkaustyötä, kunnes Jaanika ilimotti, että tässä All around-laulussa Ulla laulaa soolon... Tähän mennessä oon ollu oikeen tyytyväinen olemaan siellä kuorossa vaan kuorolaisena, ilman paineita, ilman liian suurta vastuuta, opettelijana vasta. Siellä mun ei oo tarvinnu yhtään pätee missään ikinä, ja oon saanu olla just niin huono, ku huvittaa. Noh, Jaanikan suostuttelulla suostuin kuitenki nyt yrittämmään tätä, Jiin sanoin maailman lyhintä ja helpointa sooloo:

"Everywhere I look your love is all around" (ja sama toiseen kertaan). Maailman lyhin soolo siis. Mut, kun tietty rintaäänellä täytyy vettää niin katotaan nyt sitte ossaanko. Mua vähä jännitti vielä laulaa kaikkien pro-solistien kuunnellessa. Toukokuussa ja Kesäkuussa meillä on kuulemma konsertteja, jeejee!

Meiän disko-reggae-klezmerbändillä ei mee ollenkaa niin hyvin puolestaan. Se nimittäin kuoli. Tekohengitystä ei ees yritetty. Koko porukka kasattiin siis alunperin Marionin ja sen ekskämppiksen ja ystävän Brigittan ympärille. Ihan vaan otettiin puolituntemattomia tyyppejä sieltä täältä. No, mä taisin olla kolmas mukana, ja sitte kitaristi Maali Tartosta. Tallinnasta lähti mukkaan Brigittan tuttava, joskus vähä bassoo tappaillu Astra. Nyt viimeisimpänä hankintana bändin jäseneks pääs internetistä bongattu rumpali-Lina, eikä ihan mikä tahansa, vaan pääaineenaan neljättä vuotta Muusika-akatemiassa jazz-rumpuja opiskeleva... Mä siis siirryin klaran taakse. 

Bändin kuolemasta mun ja Linan esikoiskeskustelu kertoo aika paljon:

U: Moi, mä oon Ulla

L: Mä oon Lina. Säkö oot se klarinetisti?

U: Joo, mä oon siis se tosi huono klarinetisti.

L: (epäilevä katse) Joo... Mä oon joskus soittanu klaraa vuoden.

U: Mäkin oon soittanu klaraa vuoden!

Me oltiin varattu harkka-aikaa kaks päivää. Loppujen lopuks harkattiin noin tunti. Sitte Lina ilimotti, että ei se ehkä jaksa soittaa meiän kans, ku me ollaan niin alottelijoita. Ja Brigitta puolestaan rupes inisemmään siitä, ettei se ossaa soittaa sellasta musaa, eikä ossaa soittaa koskettimia (oikeesti se tasan oli meistä vanhemmista jäsenistä paras soittimessaan), eikä oikeestaan ees taho soittaa. Astra sano, ettei se oo kans mikkään hyvä basisti vielä, mutta se tahtois vaan soittaa soittamisen ilosta, eikä meiän tartte olla mikkään pro bändi. Siihen taas minä ja Marion yhyttiin. Lähettiin syömään. Maali pääs Talliinnaan vasta illansuussa, ku sen liftausaikataulu ei oikein pitäny... Seuraava päivä Tallinnassa nukuttiin pitkään (Marionin kotona), ja kierreltiin ekokauppoja niin pitkään, että piti hullulla kiireellä juosta junnaan.

Me päätettiin lopulta Marionin kans, että mehän nyt saahaan harkata vaikka ihan joka päivä ja ihan millä tahansa vekottimilla mitä millonki huvittaa paukuttaa ja rämisyttää. Ja aina jos on kylällisiä, niin saavat tervetuliaislahjaks meiltä konsertin ja sitte pääsevät aina kylläilijätki bändiin siks aikaa, ku meillä henkaavat! Että tere tulemast vaan! Olis ihanata myös vielä soitella Astran ja Maalin kans, jos joskus vielä saahaan ihtemme sammaan kaupunkiin hilattua! Astraa mun ainakkii pitäs vielä nähä, ku se tahtois mun tuovan sille kottoo talkkunajauhoo.

Muuten mun elämään on kuulunu lähinnä kirjottamista, esseitä, raportteja, haastatteluja, tutkimusta... Vielä siis viimenen ja kaikkein suuritöisin tälle viikkoo pitäs saaha valmiiks, huomisaamuun mennessä olis ehoton deadline. Kirjottanu oon jo iteasiassa seittemän sivua, mut lähinnä ajatusvirtaa, eli tässä nyt sitte kokkoillaan kaikkee. Se on tylsintä. Mut pakkopakko jaksaa nyt tää vielä, sit saan olla kijottamatta monta päivää! Onhan seuraava dedis vasta tiistaina..

Ihan hyvä, että tää kokkeliin tenttimäni "opettajan ammattitaidon osoittaminen-kurssin" tutkimuksen dedis osunu nyt tälle viikkoo, meillä nimittäin alko eilen taas koulu. Tai siis mun kohalla voi toeta, et olis pitäny alkaa. Kävin eilen kaks kertaa koululla totteemassa, että tunti on peruttu. Tännään sentään vaan kerran. Huomenna ei oo tunteja lain. Perjantaina taas pitäs olla, ja se tunti kyllä toivottavasti pietäänki.. On mukavaa, ku on taas koulua, jonne mua ootetaan ja jonne saa mennä oppimaan uutta!

Mä sain taas tehhä vaihto-oppilas elämän mukavimman asian: valita ihan ite iliman kenenkään sanomisia mitä kursseja tahon ottaa. Tämmönen lista tuli tällä kertaa (saattaa olla, että täydennystä tullee vielä): virolainen kansanmusa, käytännöllinen kansanlaulu, kamuimpro, pillikööri (eli se, jossa vaan opetettaan ja opetellaan piisejä yhes koos), perinteen opettamisen metodit, esiintymisharjoittelu (aattelin saavani tästä helepolla pisteitä), etnomusikologia, kansanomainen koraalilaulu (tätä ootan ihan simmenä!!!), uuempi kansanlaulu, yhtye ja sovittaminen, pääinstruna kannel, sivuintrumentteina eelleen kansanomaiset puhaltimet ja laulu. Muut instrumenttiopet pysy samana, mut mun syksyinen lauluope sai pari viikkoo sitte vauvan, ja nyt uueks lauluopeks tullee Metsatöll-bändistäkin tuttu Lauri Ounapuu. Se on semmonen regilauluntaitaja (tosin niitä ne täällä kaikki hoilottaa melekein pelekästään). Joitaki muitaki tuntejaki mua kannustettiin vielä kahtelemmaan ja seurailemmaan, josko niissä nyt olis jotaki sellasta jonne tahtoisin mennä. Ens viikolla ainakkii oli jotaki ehkä-matskua vielä. Mutta on tossaki jo työtä.

Mut nyt ruppeen taas esseenpakerrukseen. Viimenen puristus, huomenna saan nukkua ihan rauhassa koko päivän! Meille on myös tulossa kohta vieras, Marionin tuttava Lisa. Se tartti yöpaikkaa vaan. Franzi lähti eilen aamulla Tarttoon, tottakai senki koulu alko (ku samassa koulussa, eli Tarton yliopistossa ollaan). Mennessään se vaan selitti jotaki, että onneks se ei oo täällä sillon, ku Lisa tullee.. Mä säikähin tietty, että mikä hirviö se sitte on? Vaan sitä ei kuulemma pysty selittämmään. Lisa täytyy tavata. Kohta tappaanki. Marion on vielä kävelemässä uimahallista kottiin ja se soitti, että mun pittää avata sitten ovi Lisalle, ku se huutaa mua ulkoo.

Ainiin, aika paljo energiaa on viimeaikoina tuhlutunu myös Sytkärin levyasioihin... Vaikka mä en oo sentään, ku kommentaattorin roolissa. Levynkannet on jo meiän puolesta valmiit ja nimiki olemassa. Huomenna tullee biisit kuuntelluun ja perjantaina jo lähtee painoon!!! Pian siis lättyjä leivottaan! Kunhan saahaan ekaks taikina valamiiks.