Täytyypä se ainaski myöntää, ettei tästä juhannuksesta ainakkaa ruokaa puutu. Ollaan koko perhe koossa  ja vieläpä yks adoptoituki juhannuksen viettäjä, pikkusiskon viimekevväinen kämppis. Se on taiteilija ja piirsi meitä, ku meillä oli tiukka ja ankara carcassonne ottelu. Pikkusisko voitti, sillä oli parhaat peltoukkelit. Mut oli mullaki kohtalaiset, tulin het perässä kakkoseks. Isosisko ei pärjänny, ja valitti surkeuttaan pelin puolesta välistä loppuun.

Oon yrittäny myös vähä raivata oman huoneeni kaaosta (siis, kyllä elän kahen eri kaaoksen keskellä sekä täällä Kisikellä, etä Kokossa) ja joku oli kantanu mun huoneeseen kassillisen vanhoja lautapelejä, jotka oli varmaan  eläny viimeset kymmenen vuotta leikkimökissä. Noh, sieltähän löyty mm. lapsuusaikojen suosikkipelimme "Taikaniityllä". En ihan muistanu sen sääntöjä kokonaan, niin luin ne ja olihan se ihan huippu hyvä peli. Ei me ola pienenäkkää huonoista peleistä tykätty! Siitä vaan puuttu yks tärkee nappula, mut sen vois ehkä ite askarrella siihen. Joku tosi hyvä piirtäjä vois ehkä yrittää. Ehkä toi pikkusiskon kämppis.....

Noh, sieltä löyty myös kimble, jonka pelilauta oli menny sen verran likaseks, että nopanlukua oli kauheen vaikee nähä. Sikspä erottelin pahvi ja muoviosa, pyyhin kosteella pahviset ja pesin pesuaineella muoviset. Sieltä noppakuvun alta just oli tosi hankallaa pestä, mut lopulta keksin sinnekki reiän, jonka kautta ain sinne peruainetta ja vetta. ja kyllähän se siitä nopanki elämä kummasti kirjastu. Saattaapi olla vielä tännään kimblematsi eessä.

Sitte, ku olin saanu lattiaani pikkusen raivattua, niin aloin sählätä komeroni kans. Mun huoneessa on sellanen ihana, suht iso vaatekomero, jonka mä aina siivoon, vaikka äiti ja isosisko sen yhteistuumin sotkee. Tai kyl mäki sitä ehkä vähä sotken. Noh, rupesin sitä selvittämmään seuraavakse, ja oon nyt järestelly jo yhelle hyllylle kaikki langat ja toiseen paikkaan kankaat. Kumpiaki noita on niin sikana, että kyllä melekein käsityöläisenä ihtesä elättäs loppuun saakka.

Vaatteitten järestely on nyt menossa. Kaikkia Kokkolan kassejani en aio purkaa, erottelen niistä sitte pikkuhiljaa sen mitä otan Virroon mukkaan.  Ja sitäpaitsi ei kaikki hyllyille mahtuiskaa. Ku siis siellon myös hirveesti niitä yhteisiä lankoja ja kankaita ja vähä muittenki vaatteita, ku mun. Ja sitte siellon hirveesti muutaki kammaa, mm lapsuuesta säilyneitä piirrustuksia ja koulukirjoja.

Kaikesta komerontonginnasta huolimatta oon silti sitä mieltä, että komerot on ihana asia ihmisen elämässä! Se komero on pienestä pitäen ollu sellanen oma komero (ku mun huone on alunperinki ollu lastenhuone, ja oon vaan häätäny sieltä siskot jossaki vaiheessa). Pienenä sen lattialla oli aina noin metrin korkunen kasa vaatteita ja oli ihan paras piilo koko talossa tunkeutua niitten sekkaan. Toisaalta monesti menin sinne myös itkemmään surujani, ku sillonkaa sieltä ei kukkaan ihan heleposti löytäny.

Se onki aikamoinen sallaisuuksien komero. Jonka sisällä on tosi paljo mun elämää.

ps. Mun on nyt pakko paljastaa, että oon lueskellu taas L. M. Montgomeryn Anna-kirjoja. Ku tää mun kirjotus ihan pursuaa Annamaisesti kerrottuja juttuja.