Mutta onneks sain Suomesta muutaki, ku hirveesti univelkaa nimittäin ammoisat määrät synttärilahjoja ja tuliaisia, Kiitos!! Ihania kavereita oli ihana nähä. Kuolema-pippalotki oli tosi kivat! Oltiin kaverini kans noitamummot Anelma ja Unelma. Kämppä oli sisusttu viimesen päälle kuolema-aiheisesti suihkuverhoja ja kylppäripyyheitä myöten! Niitten jälkeen käveltiin yhen vamppyyrin kans Heltsinkin keskustan läpi. Se oli tosi mukava.
Konferenssi Kaustisella oli tosi hyvä, tosin aika teoriapainotteinen (vertaan tietty jouhikkokonferenssiin, joka puolestaan oli pelekkää soittamista). Ehkä pitäs lähettää pallautetta vähä jonekki. Mut opin taas aika paljo. Mielenkiintosta. Kansainvälisyyttä oli ilimassa. Opiskelijoita ei ollu paljoo vaan ja se oli kyllä kumma. Mutta kai kaikilla vaan on liian kiire. Mä tahtoisin olla epäkiireinen, vielä sttekki, ku tuun takas Suomeen. Vaan yllä aika paljo saa nykymaailimassa taistella vappaa-ajan puolesta. Niin tärkeetä, ku se onki.
Palluumatkalla, kanteleliiton linkussa kävin muutamia mielenkiintosia keskusteluja, toisen hyvin arvostetun klasarikantelistin, Siban pianomusiinosaston kanteleluokan johtajan ja toisen yhen kaverin ja yhen mun Kokkolan pääsykoelautakuntalaisen kans. Ekan kans juteltiin mm. kantelekiertueesta, yhestä yhteisestä tutusta, kehon huollosta, selkävaivoista, siitä että asioita on heleppo unohella (ku se oli unohtanu käsilaukkusa Kaustiselle, ni mä kertoilin joitaki uskomattomista puhelimen unohtamistarinoistani ja toivottavasti lohutin ees vähä). Jännittävvää tässä oli se, että ekana se halus jutella mun kans. Siistiä.
Sitte sen toisen kans keskustelu meni suurinpiirtein näin: (Olkoot nimimerkit vaikkapa U = mä, M eräs ystävä ja PK =pääsykoelautakuntalainen (huomautettakkoon myös, että mä ja M oltiin sokerihumalassa ja PK siinä toisen aineen aiheuttamassa)). Keksin osan nyt ite, ku en muista ihan tarkkaan, mutta asioasisältö on sama.
M: Nii mistä te tunnette?
U: No, ku PK oli mun pääsykoelautakunnassa, se oli vähä vihasen näkönen niin, että melekein pelekäsin sitä.
PK: Aijjaa... No täytyyhä jonkun..
U: Joo mutta sä kysyit kyllä tosi vaikeita kysymyksiä!
M: Ai mitä sä kysyit?
U: No mun piti ainaski analysoia eellisen päivän kanteletutkintokonsertti, ku PK huomas, että mä olin siellä kans kuuntelemassa.
PK: Ainiin kysyinki.. Hehhehhee. Ja mä muuten muistan mitä sä vatsasit!
U: No se oli ihan hirveen vaikeeta, ku mä olin sen soittajan kaveri jo sillon ja se konsertin otsikko oli, että rumaa ja vastenmielistä, niin mä vaan sanoin, että olis se mun mielestä voinu joissaki kohissa vielä rumemminki soittaa.
PK: Joo, ja mä olin ihan sammaa mieltä.
U: Mutta kyllä se välillä tosi rumasti soittiki.
PK: Joo. Mut sori, nyt voi pyytää jo anteeks vaikeita kysymyksiä.
U: Ei se mittään, mua vaan jännitti, ku oon semmonen höpöttäjä. En aina tiiä kuinka asian vierestä pääyn höpisemmään.
Että näin. Nyt en jaksa kirjottaa yhtään pitempään, ja aion vielä kahtoo Gilmoren tyttöjä, joten heippa vaan, jatkan näitä höpinöitä myöhemmin taas. Halusin vaan lähinnä ilimotella, jotta Viljandin kotona ollaan taas.
Ainiin, ja mennessäni, ku olin Manonin ja Louisin luona yötä ja opetin Manonin neulommaan oikeeta ja nurjaa niin Manon esiteli mulle niitten ottamia kuvia Viljandista. Ne on otettu syyskuun lopussa, ku ne oli täällä käymässä. Tässä muutama. Kuvvaaja siis Manon Brule.
Tässä mun huone on melkein kokonaan. Nykyään siis jaetaan koko paikka Camillan kans, että tillaa ei liikaa oo. Ihmiset tässä vasemmalta Louis, Doreen ja mä.
Viljandin kaupungintalo. Vasemmassa yläkulumassa näkkyy myös mun koti, valakonen iso talo, Oma kodu.
Ihanata syksymaisemmaa.
Kommentit