Oon tullu siihen tulokseen, että mun uus koti on vaan ihana. Sen kyllä tiesin jo aika hyvin tänne muuttaessani. Nyt tiiän vaan vielä paremmin.

Mistäkö sen näkkee? Siitä, ettän mä vaan lähe täältä minnekkään. Skippasin tännään kahet kamarikuororeenit, ku en vaan halunnu lähtee kottoo pois. Sen sijjaan kutun kaikkia tänne kyllään yksinäisyyen puuskissani. Mä en oo ees saanu kaikkia tavaroita vielä paikoilleen. Ja siltikkään en halua minnekkään lähtee. Polttelen vaan kynttilöitä, makoilen sohvalla, virkkaan tahi neulon, istun netissä ja syön suklaata. Enkä välitä mistään.

Mä en olis ikinä uskonu, että kerrostalossa voi olla näin mukava asua. Kaasuhellaaki oon oppinu käyttämmään. Tännään tehtiin Simonen kans pannaria, josta tuliki kropsua! Kummanki mielestä ihanaa herkkua.

Ehkä myös siks nautin täällä sisällä olosta, että tää talo on ulkoopäin harmaa ja aika ruma. Mut on tänne heleppo löytää. Maksimarkettia vastapäätä. Tervetuloa!

Ennen yhtätoista on kyllä pakko käyä koululla. Hakemassa minidisk, että voi kuunnella munniharppuläksyä. Plääh. Ehkä on ihan hyvä, käyä ulkona tännäänki, ees vähä.