Mä oon ollu vimeaikoina melekeimpä kiireinen, en oo tännekkää ehtiny mittää kirjottaa, ja nytki on jo kauheen myöhä, joten iha noppeesti vaa jotaki rustaan ja listaan.

Viljandissa on ollu Norrakkaita, eli norjalaisia käymässä, seurakunnan vieraina. Neljä vanhaa ja kolme nuorta, kaikki hurjan mukaveita. Ne piti meille semmosta hetkessä-koulutusta , jossa opeteltiin elämään hetkessä eikä laahaamaan menneessä taki haahuilemmaan tulevassa (mitä kumpaaki mä miltei kokoajan teen). Nop, ne pisti mut eilen soittammaan jouhikolla impron, ku mulla oli se puolivahingossa mukana. Ja siitä tuli omakski yllätykseks tosi hyvä!

Tännään käytiin sitte saunassa yhen seurakuntalaisen luona ja syötiin ja laulettiin. Saunassa oottelin tapani mukkaan hetkee, jollon kaikki muut kävi viilentelemässä, jotta sain heittää kutaki inhimilliset saunalämmöt. Vielä kieriskeltyäni kolmasti lumihangessa sain kuulla suunnilleen sata kertaa olevani hullu-Ullu. Jaanika pakotti mut laulammaan mun toisen virolaisen laulun, elikkäs satteenvarjolaulun (en oo vieläkkää tehny enempää, ku kaks). Se nykyään pistää mut laulammaan sen suunnilleen jokapaikassa, jossa vielä on satteenvarjoneitsykkäitä.

Maanantaina kävin Viljandin kuuluisalla, vissiin Viron suurimalla hullujenhuoneella Jämerällä soittamassa ja laulamassa. Mua kuuntelemmaan tuli reilut kymmenen ihmistä, istuttiin pöyän ääressä ja juteltiin ja oli oikein mukavata. Ne oli kuhtunu sinne vaan semmosia suht terveitä, jotka tykkää kuunnella ja jaksaa istua suurinpiirtein hiljaa. Yks mies halus laulaa mulle kans sen jälkeen ja se laulas tosi hyvän improvisaation! Sanat meni jotenki näin: "Menin kerran, menin kerran metsään ja siellä oli kaunista, niin kaunista, oli aurinkoa ja puita ja oli kaunista". Se oli tosi hieno laulu! Sitä oikeeta musaa, mitä mä tahonki kuulla.

Jaanika selosti siellä olevan kaikenlaisia osastoja, yhteensä niitä hulluja oli siellä noin 200 ja rakennuksiaki vaikka kuinka paljo. Mua ei päästetty muihin, ku vappaasti liikkuvien tilloihin, jotka ei tietty oo niin hulluja. Yhessä rakennuksessa oli vankilahullut, se oli kaikkein pelottavin talo, ja Jaanika joutuu siellä kirjaston tätinä käymän kyselemässä mitä kirjoja ne tahtoo lukkee ja sitte viemään niitä niille vangeille. Kaikkein suurimmassa talossa oli ekassa kerroksessa sellaset tosi hullut, jotka voi olla vaaraks itelleen ja muille, tokassa kerroksessa sellaset joilla on tuberkuloosi ja komannessa ne ei-niin-hullut, jotka saa liikkua vappaana itekseen.

Mä tunnen yhen mun ikäsen tyttären sieltä kolmannesta kerroksesta ja se tuli kans mua kuuntelemmaan. Se tyttö on niin mahtava tyyppi, et harvoin sellasia ihmisiä tappaa. Se on alkanu käyä kopselikoorissa ja siks sen tunnen (tosin toivottavasti se vielä tullee, musta tuntu, että se oli ekalla kerralla ihan kummissaan, ku me vaan huuettiin täysillä, eikä laulettu nätisti olleskaa). Me heiteltiin sen kans vielä lumipalloja sen mun soiton jälkeen ja se heitti ainaki puolta pitemmälle, ku mä. Sitte se vielä näytti sen tekemän majan, jonka se oli rakentanu puuhun, ehkä 20-metrin korkeuteen. Siis ihan sairaan ison männyn latvaan. Siinä ei tietty ollu oksia maasta pitkään aikaan ja mä ihmettelin kuinka se oikein sinne pääsee. Eka se vastas, että ei se oikeestaan muista, aina se vaan sinne jotenki päätyy välillä. Sitte siihen tuli toinen mies, joka sano et se tyttö yksinkertasesti on niin apina, että jalat ja käet vaan rungonympärille ja siitä kitkuttaa ihtesä sinne ylös. Ihan uskomatonta!

Yhessä rakennuksessa oli sitte lapset ja nuoret, sekä psykiatrilla käyvien vastaanotto. Sitte siellä oli se tekemistalo kirjastoineen, puoteineen ja saleineen ja oma kulttuuritalo, jonne me mennään ystävänpäivänä kopselikuoron kaa pitämään konsertti!

Mä pääsin sinne yhen työntekijän kyyillä ja se kuhtu mut lopuks sen synttäreille lauantaina sinne samaseen paikkaan. Mä sanoin, et ei mulla ainakkaa vielä oo lauantaina mittään ja tekis mieli mennäkki, oli se niin jännittävä paikka! Jo senki takia, ku siellä on töissä kaks hyvvää ystävää.

Sitä ennen, käyn huomenna Pöltsamaalla tekemässä mun viimesen kokkeen, eli Orff-pedagogiikan. Sieltä en pääse ennää Viljandiin linkulla, joten aattelin mennä Tarttoon ja varmaan Peterin luo yöks taki jonnekki. Marion ja Fanzi lähtee huomenna Suomeen vierailulle ja tuo mulle toivottavasti sieltä kookosöljyä! Se mitä ostin Viljandista ei loppujen lopuks näyttäny ollenkaa siltä, et dödönä toimii, jotenka kulunee se siis ruokahommiin.

Saas nähä sitte mitä perjantaina tehhään, jotenki varmaan jossaki vaiheessa römyän Tartosta tänne, en vielä tiiä miten ja mitä kautta ja kenen kanssa. Ens viikolla on koulusta kokonaan lommaa, tosin kirjotustöistä ei. Itsenäistä hommaa siis kehissä enempi, ku koskaan.