Hassua on se, että joskus mun täytyy näitä kirjotuksen otsikkojani miettiä ihan hirveen kauan ennen, ku keksin kelposan. Joskus taas on otsikko mielessä selkeenä, ku lasi. Tännään tuo jälkimmäinen.

Joskus taas melekein joutuu pakottammaan ihtesä ylipäätään kirjotuspuuhiin (ei kyllä onneks ussein ja sillonki aina innostun alakuun päästyäni) ja joskus ei näppäimet ja näpit pysy toisistaan erossa. Taaskin tännään tuo jälkimmäinen. Mun päässä on nyt asiaa, ja on ihanaa saaha se sieltä ulos.

Kävin äsken gospelkoorissa, jossa me ei yhtään laulettu. Jaanika, joka yllensä on niin energinen oli nyt murheen murtama. Mä en saanu ihan joka yksityiskohasta selkoo, mut selevää mulleki on se, et Jaanikirkolla ei mee hyvin. Jaanika oli myös käyny tiistaina jossaki kokkouksessa ja sen jälkeen saanu pitkin viikkoo pelkkiä masentavia sähköposteja. Seurakunnan ainoo pappi tahtoo uuistaa seurakuntaelämää ja pitemmällä tähtäimellä siihen ei kuulemma kopselikuoroo kuulu. Henkilökunnan keskuuessa on suuria näkemyseroja ja lapsityöstä vastaava oli jo lähteny menemään. Ajan kysymys on kuulemma millon muut lähtee. J sano, et se nyt miettii lähteekö ite vai oottaako sitä, et se potkastaan pois.

Me juteltiin kuoron tulevaisuuesta, ja pääyttiin siihen, että kun nyt hyvin luultavasti se pappi ei ennää jossaki vaiheessa taho meiän kuuluvan seurakuntaan, niin me jatkettaan harkkaamista sitte yksityisenä porukkana. Vaikka vuorotellen huuettaan jokkaisen koissa tahi sitte mennään esim. muusikamajjaan, sinne on ainakkii mulla ja kahella muulla avvaimet. J ite ei siten saa johtamispalkkaa mistään, mut haluais silti jatkaa. Meiltä se kyseli myös halutaanko vielä olla porukassa mukana, ku tullee kopiointimaksuja ja voi tulla muutaki. Kaikki paikalla olevat oli täysillä mukana. Se oli hienoo. Mä sanoin, että mulle tää kuoro on paras asia koko Eestinmaalla, enkä tahtos siitä luopua ainakkaa niin kauan, ku täällä oon. Mä oon saanu niin paljo voimaa tästa porukasta, varmaan se on teillä jo eellisistäki kirjotuksista tiiossa.

Lopuks vielä rukkoiltiin koko kuoron puolesta, ja muutamien autokolarissa olleitten nuorten.

Toissapäivänä kävin Pöltsamaalla, sain Orff-kurssista ceen. Mä en osannu tehä kaikkia kurssin tehtäviä ja sit se ope kysy jos mulle käy se, että saan vaan ceen, mut mun ei tartte tehä yhtä artikkelianalyysiä, ja yhtä toista vaikeeta tehtävvää olleskaa. Mä suostuin, mun mielestä se oli hyvä kauppa. Vaikka sainki vaan ceen semmosesta aineesta, jossa oon oikeesti hyvä. Kompromisseja vaihtoelo täynnä. Parasta oli, ku mun piti ootella siellä linkkua jonki aikaa, ni se mun ope huikkas, että kulttuuritalolla on illemmalla tanssikilpailut, ja sinne voi varmaan mennä seuraamaan harjotuksia siks aikaa. Mähän menin, enkä nähny esityksen esitystä, vaan kulutin aikani tanssiseuran kirpparilla, jossa vanhoja essiintymisasuja myitiin. Mikä rumuusviikkoon valmistautuvan paratiisi! Kaikki oli melekein ilimasta. Mulla oli vaan kirpparin tajuttuani ennää ihan vähä aikaa, ja sitä tavaraa oli ihan sikana... Ostin arviolta sopivan ihanan hammeen (joka kuuluu kyllä kauneusviikkoon), sit sellasen heinänkorsi-suussa-tämä-lakki-päässä-hatun ja sitte vielä, tattarataa, ehtaa rummuuskammaa:

Pältsamaalta kävin Tartossa oleilemassa vajjaan vuorokauen. Kielikurssikavereista siellä oli nyt vaan Espanjan poika Javier ja Peter, joka oli meilä jouluna. Kaks on vielä Tallinnassa ja kaks on vielä tulossa Tarttoon lähiaikoina. Peter on tätä kirjottaessani jo Suomessa ja huomenna se lentää BudaPestiin takas. Poikien kans katottiin hassu tsekkiläinen elokuva, tehtiin ruokaa, shoppailtiin vähä ja käytiin laskemassa superjäistä mäkkee. Oli ihan mukavata. Palluulinkussa törmäsin yhteen saksalaisista vappaaehtostyöläisistä ja mentiin Viljandiin päästyämme ylläripyllärivierailulle toisen mokoman luo.

Niitten kans vieteltiin siinä sitte käsityökerhoo, ja kello harppo etteenpäin semmosta vauhtia, et mä olin koin kohalla vasta puol kahen maissa yöllä. Olin ennen ommaan talloon astumista viemässä joitaki kerräämiäni roskia Maksi marketin eessä olevaan roskikseen, ku huomasin maassa passin ja visa elektron-kortin. Samaisen omistajan, nuoren pojan, molemmat voimassa päiväysten mukkaan. Korjasin talteen ja aattelin, että vien huomenna, eli tännään kaupan turvamiehelle.

Yön aikana mun päähän ehti tulla kuiteski tuhat kavalaa tarinaa siitä kuinka se poika oli kidnapattu ja ties millä planneetalla nyt menossa, hengissä muistinsa menettäneenä ja supervoimat saaneena tahi kidutettuna ja silvottuna ja geenimuunneltuna ja nyt siinä passissa ja kortissa on mun sormenjälet ja mä tietty jouvun nyt sinne hullujehuoneen vankiosastolle psykopaatinleima otassa. Ja mun ainoot alibi-ihmiset, saksalaiset vappaaehtoset ei ossaa paljo yhtään virroo! Tai sitte, jos mua ei syylliseks eppäillä, niin jouvunkohan toistammaan oikeuessa syyttäjän vai puolustuksen puolella? Ymmärränkö mä asianajajien kieroista kysymyksistä tarpeeks vai oonko niille heleppo nakki? Jos vastaan vaan lyhyesti joka kysymykseen ja sitte sanon, että en ymmärrä jos ahistaa liikaa? 

Kyllä vaan nukuin viime yön tosi huonosti ja pätkissä. Mä oon vielä yksin kotona, ku Marion ja Franzi on kyläreissulla Suomessa.

Nop, tännään sit astelin Maksiin löytämäni asiat ja yks lähettämistä oottava kirje käessä. Siinä maksin yhteyessä on kätevästi myös kirjakauppa, videovuokraamo, posti ja apteekki. Postin täin kans jutellessa kävi sit ilmi, et se täti tunsi sen pojan ja otti ne sen asiat itelleen. Sano, että antaa ne kuiteski eka talon turvamiehelle, ja se saa huolehtia ne etteenpäin. 

Siinä sitte vielä kauppa-asioita hoiellessani tuli mieleen, että entäs jos just se tätsy oliki kidnapannu sen pojan ja olikohan se tältä planneetalta olleskaan tai vähintäänki se oli salaliitossa sen pojan murhaajien kans ja voi hitto, ku nyt menin antammaan ainoon todistusaineiston suoraan vihollisen kässiin.

Tai ehkä Jumala vaan vahingossa läikäytti sitä mielikuvituspulveria yliannoksen mut luoessaan. Mä katoin kyl teininä myös ameriikka-sarjoja.