Kävin sittenki jo eilen lääkärissä kättä näyttämässä. Gopselikuoroharkoissa alko nimittäin käsi sinertää, veri ei kiertäny ja se oli kylmä ja tunnoton. Marion kyseli viien minnuutin vällein vierestä, et joko lähetään päivystykseen jokojokojoko. Sit mä lupasin lähtee harkkojen jälkee. M tilas oikein taksin ja mä kuulin kuinka Teet kävi sille sanomassa (vissiin muka luullen, etten mä kuulis), ettei Marion saa antaa sen lääkärin vaan sannoo, ettei oo mittään vikana.

No, siinäpäs sitte marssin saattueineni (Marion, Franzi ja Antonina, joka assuu sairaalan lähellä ja mä nakitin sen sinne taksiin kans ja sit se halus myös tulla mun tukijoukoiks) eka hoitsun juttusille, sit röntgenkuvvaukseen ja sit vielä lääkärin tunnusteltavaks. Se hoitsu arveli, et ku mä ite laitoin sen käen takasi, nii voi olla, että se meni pikkusen hermon päälle, että siks ei veri kierrä kunnolla ja käsi on vuorotellen kylymä ja kuuma.

Röntgentäti oli tosi kiva ja autto multa varovaisesti vaatteita yltä. Lääkärimies puolestaan otti suht kovakourasesti kiinni, heilutteli kättä niin, että mä huusin. Se kahteli niitä mun röntgenkuvia ja sano, että täysin terve tyttö (niinhän musta AINA sanotaan). Marion muistaessaan Teetin vaatimukset koitti kysellä ihan joka kysymyksen mun puolesta. Että eikö ees mittään voietta tai muuta pitäs siihen olkapäähän laittaa? Sit se lääkäri anto pari voiemainosta ja sano, et voihan näitä harkita, mut ei ne kyllä millään lailla pakollisia oo. Parempi olis vaan lopettaa sellaset diskontanssimiset ja kiipeilemiset (mitä kerroin sillontällön tekeväni). Soittamisesta kysyttyäni se sano, et saa soittaa taas sitte, ku siltä tuntuu. Varovasti ekaks kokkeillen, ehkä noin viikon päästä.

Jossain vaiheessa oli puhetta myös leikkauksesta. Lääkärisetä pohti, ettei ei olis ollenkaa mahoton ajatus, nuori ihminen ja vielä muusikko kysseessä. Mun kannattaa kuulemma harkita tosissaa, jos olkapää vielä temppuilee. Leikkauksella sen siijjoiltaanmenon voi kuulemma kokonaan estää. Vaan on se silti vähä pelottava aatos.

Eilen leivoin sit ykskätisesti pullaa ja olin vielä illalla kaverin synttäreillä. Pelattiin Eesti-tietopeliä. Mä sain kysellä kysymyksiä.

Tännään käsi voi jo sen verran paremmin, et mä esim. kirjottelen tätä tekstiä jo kakskätisesti ja sain hampaatki pestyä oikeella. Marion toivotti sen kunniaks kippeen käen tervetulleeks takasi elämään. Mä kuiteski soitan kohta vielä yhelle tytölle ja perun keskiviikon yhen piisin regee-keikan.

Tällä viikolla ei oo ihan kauheesti onneks koulua. Tiistaina, perjantaina ja lauantaina vaan. Lauluja pitäs opetella taas ja kirjottaa joitaki pohdiskelevia juttuja. Muuten aattelin keskittyä nyt vihdoin kunnolla liiketoimintasuunnitelman tekkoon. Huomasin, että mun kovalla vaivalla hankitusta aineistosta puuttuu puolet sivuista. Äiti sanois tässä vaiheessa varmaan, että sitte pittää vaan arvata loput, ja niin meinaan tehäkki. Kyllä se nyt tästä vielä syntyy vaikka supermyöhässä syntyyki. Hyvä sen kannalta, että oon soittolomalla.

Mä en muutes oo meillä ainoo käsirikkinen. Karu-parka, se taitaa parantua paljo mua hittaammin. Franzi, joka karun käen lähtöön oli suuresti osallinen ompeli sen vasta jotenkuten ja lähti tännään vajjaaks kuukaueks Saksaan.