Lauantain kopselikuoroharrkoihin olis tullu kerranki melkein kaikki. Paitsi, että se pappi ei hupsista vaan ollu kertonu Jaanikalle, et kirkossa alkaa häät eikä siellä voi harkata, hups. Jii oli aika raivoissaan. Mä syötin sille tekemääni terveyspannaria ja sit mentiin kyläkiikkuun kiikkummaan. Lauloin Teetin kans kiikkulauluja. Oli superkurasta ja vaan mulla oli kumpparit. Ostin viimeviikolla uuet, ku vanhat on nii reikäset.

Loppuviikonlopusta mun ei oikeestaan tartte paljoo ees kirjottaa, oon nimittäin antanut kerranki kameran laulaa ja nyt annan kuvan puhua. Mun kamera ei oo mikkään kauheen hyvä ja mä oon ihan älyttömän huono kuvvaaja. Koittakkaa kestää. Tässä olennaisimmat.

Kävin Tartossa synttäreillä. Ne oli semmosessa vanhanaikasten purjelaivojen rakennushallissa, jossa haisi tervalta.

Sankari ei viiksiään piilotellu. Kaikille pantiin ranteeseen sellaset sahanpurusuikalleet.

Kaikkien vieraitten oli suotavvaa essiintyä. Duo Ulla ja Marion esitti kaks laulua, mun tekemän "vihree kissa"-laulun ja sit yhen Liettualaisen kansanlaulun, joka on perinteisestikki kaanon. Lopuks soitettiin vielä yks polkka, jossa oli soittimina munniharppu ja kehorytmit. Kuvassa menossa se Liettualainen tunnelmapalanen, jonka sanoja mä luntin kännykästä (käessä).

Lopuks tehtiin yhteisluuppeja!! Eli siis joku kävi laulamassa, ääntelemässä tahi soittamassa jotaki helppoo riffiä, ja sit kaikki halukkaat sai ylleisössä keksiä jotaki siihen sopivaa, ja sit vaan mikin taakse ja sit paineltiin nappeja. Mä en tienny mitä nappeja, joten ystävä-Pastacas auttaa.

(Huom. Tähän väliin pikku infopätkä: Pastacas on yks kuvataiteilija-muusikko-luuppaajaukkeli, joka mun tavoin puhhuu oikein sujuvaa eesti-suomi-sekokieltä, tosin se on Viljandista kotosin, joka on asunu nyt Suomessa (Salossa) kaheksan vuotta. Kun me puhutaan kahestaan, nii kieli vaihtuu keskimäärin kaks-kertaa-lauseessa-vauhtia. Periaatteella; puhu sillä kielellä, jonka sanat tullee noppeemmin mieleen. Välillä siis jokatoinen sana toisella, jokatoinen toisella kielellä. Kukkaan muu ei ymmärrä sitä, ku me ite. Siistiä.)

Sitte mentiin saunaan, ja mä kävin myös uimassa Tarton ja puolen Viron läpi kulkevassa Emä-jõessa. Vesi oli semmosta, ku tavallisestikki talviturkkia heittäessa, verrattavissa ehkä Suomen järvivessiin Toukokuun puolessa välissä. Et silleen. Sit nukuin Franzin luona ja aamupuurojen ja perinteisen linkkuasemalle juoksemisen jälkeen (en oo ikinä kävelly Franzin luota Tartossa linkkuasemalle, mut juossu sitäki usseemmin, kertokkoon tämä jotaki elinkumppaneistani Marionista ja Franzista) suoriuduin Viljandiin, jossa tittididiittidii:

 

menin sit kahtommaan jalkapalloo. Kaikkein parasta oli seurata yhtä pientä pallopoikaa, joka ei yhtään keskittyny hommiinsa ja pelas ite kokoajan ommaa peliään, sekä tietty kuunnella kuinka ylleisö TIETYSTI ties säännöt ja näki pelikentän tapahtumat tuomareita paremmin!!! Keltasissa paioissa pellaavaa Viljandia oli vastassa Pärnu. Taustalla olevissa rinteissä suunnilleen kaupungin viimeset lumet.

Seura tietty oli kaikkein parasta. Maris, Jaanika (jolla mun ransupipo) ja Antonina.

Ja ja ja... Aitona kevvään merkkinä, vai pitäskö sannoo, että kesän? Kärpänen teki kampäkin. Vaikka mää eelleen väitänki saaneeni itikanpiston jo pari viikkoo sitte.

Viljandi hävis pelin 1-3. Lähin koululle, jonne mun piti mennä vilimattavaks muusikatriaadin finaalikierrosta varten. Olo oli, ku missifinalistilla konsannaan. Onneks tätä varten on osannu pienenä harjotella jo kotivideolle. ("Hei, olen Hanna Nieminen, 22-vuotias parturikampaajaopiskelija Helsingistä...") Se oli pienenä yks lempileikki.

Koululla oli kuiteski löysä tunnelma. Löysin Annikan ja Teetin sohvalta makkoilemassa ja askartelinpa vielä kolmannenkin löysäilijäystävän, jonka Teet nimes Elmoks. (tietämättömille, et tällasta ukkeliaskartelua me ollaan tehty Kokkolassa aika ahkerasti ja luontevasti oon istuttanu sammaa perinnettä tännekki pikkuhiljaa).

Kävin myös vilimattavana, lauloin ja soitin ja valehtelin kameralle, ku käskettiin (että miks soitan käytävällä, "no siks, ku ei ollu luokassa tillaa" pah.). Mutten sentään menny sammaan lankaan kaikessa. Ku multa kysyttiin, et mistä mä sain mun kantelon (hiilikuituviiskielisen) sanoin, että varastin sen niinku asianlaita on. (Tietenkää en jääny kertommaan, että kukkaan ei oo sitä kaivannu, ja että kukkaan ei sitä oikeestaan ennää ees omista, joten ihan sama kai, et se on mulla ja mä sitä soitan). Sit multa kysyttiin, että miks siinä kanteleessa on mansikkatarrat. Mä vastasin, että ennenku varastin sen nii joku pikkunen laps on siitä tienny missä on ykkössointu. Sit multa kysyttiin, että eiks mun omatunto yhtään kolkuta, ku vein sen kantelon pieniltä lapsilta ja mä vastasin, että ei. Ihan hyvä kai siitä tuli. Jälkeenpäin kuulin, et se vilimi näytettään sit isolta skriiniltä just ennen, ku mä astun lavalle siellä kisassa. Hassua.

Sit tulin kottiin ja kävin kaupassa ja chattailin ja lösötin. Kämppä on ihan kauheen sotkunen, mut en jaksanu tännään siivota. Huomenna siis.Onneks ens viikko on koulussa aika löysä. Harkata pitäs hulluna, mut katotaan nyt. Elämäähän tää vaan on.

Kovasti ootan jo Eetä ja Iitä. Järkkäsin niille puolihuomaamattani keikanki hullujenhuoneelle. Tai ehkä kakski. Mut ei niistä tartte ressata, ne on vappaaehtityötä ja mehän kyllä osataan soittaa ja hymmyillä nätisti.