Elän lopun aikaa. Mulle on tullu sähköpostiin ehkä noin 20 erilaista pyyntöö kirjottaa pallautetta tästä vaihtovuojesta. Suurimman osan niistä aion vaan skipata ja olla osallistumatta konserttien tai jalkapallomatsien lippujen arvontoihin. Kahteen on kuiteski pakko vastata, muusikamajasta tulleeseen pallautepyyntöön ja sit Erasmusraportti on kans pakollinen, tai muuten lähtee stipendirahat tililtä.

Osittain noihin liittyen ja osittain ihan ulkopuoleltakkii oon miettiny ylipäätään mitä hyötyä mulle on tästä vuojesta ollu. Tässä 10 ekana mieleen juolahtanutta asiaa:

1. Kieli on aika hyvin jo hanskassa. Sen huomaa siitä, että Aliasta pelatessa vastapellaajat ei auta mua ennää niin paljo, ku ennen ja en kai mä niin paljo apua tarttekkaa ennää. Tähän kategoriaan kuuluu myös se, että opet ei ennää anna armoo, eli se, että oon vaihtari ei oo ennää minkäänsortin tekosyy. Tai ehkä joillekki niille, jotka ei mua hyvin tunne. Mut ylleensä koulukaverit ilmiantaa mut sekunneissa, jos yhtään mittään yritänkää. "Kyllä se ymmärtää ihan kaiken ja ossaa kyllä kysyä, jos ei saa selevää!!" Kiitos vaan teillekki, katteelliset kolleegat. 

2. Musta on aivopesty täällä perinnepolliisi. Se onki varmaan Viljandin kansanmuusikkojen  koulutuksen tärkein tehtävä, että tietää miten perinnejuttuja saa väännellä, ja missä mennee sen raiskaamisen rajat. (Aika matalalla!) Mun opettajien mielestä mm. se on ihan kauheeta, että jotkut muusikot ottaa laulujen sanat ja melodiat eri maakunnista!! Hui kauhistus. Jos ei samalta paikkakunnalta löyvy, niin pitäs nyt sitte ees napurikunnan melodialla veisata. Yks poika ei meinannu päästä yhtä tutkintoo läpi, ku se laulo Itä-Virolaista runnoo länsipuolen meltsuun. Eikä siinä auttanu mitkään selitykset, että ne muka sopi niin hyvin yhteen. Mä en oo uskaltanu koko vuonna kertoo sitä, että Suomessa aika monet säveltää runolaulunsanoihin omat melodiansa. Nää varmaan pyörtyis.

3. Kuuluu ehkä perinnepolliisiuteen tääki, mutta arkistonauhat ei oo ollu mulle koskaan ikinä vielä niin rakkaita, ku nyt. Tosin kuuntelin aika paljo arkistokammaa myös Kokkelin kolmantena vuonna, erityismainintana Teppo Reppoo, mut sekkään ei vea vertoja tälle vuojelle. Mun oli paljo hankalampaa opetella lauluja kirjasta, ku nauhoilta. Sillon kuulin myös lausumisohjeita automaattisesti. Mulla on lisäks jo mielessä mitä kaikkee tahtoisin Suomen arkistoista kuunneltavaks.

4. Paljon uutta matskua; soittoja, lauluja, tansseja, leikkejä, tekniikoita, sovitusideoita... opetin Ilomantsin leirilläki enimmäkseen Virolaisia piisejä, ku ne vaan oli mulla nyt päässä. Ja ihan kai nuo kelepas.

5. Ossaan soittaa munniharppua. Empä osannu, ku tänne tulin. Ja ossaan laulaa kovasti. Ehkä mahollisimman väärin tekniikoin, mut ainaki kovasti. Ja ossaan soittaa päkarauakannelta, mikä on maailman punkein soitin ikinä. Harmi, ku mulla ei oo ommaa sellasta, eikä niitä ees kukkaan ossaa rakentaa.

6. Oon oppinu olemaan jännittämättä ja hermoilematta turhia. Mun haave onki tulla semmoseks joka ei pelkää mittään (tai ainaki mahollisimman vähä)! Toivottavasti muutto takas Suomeen ei muuta tätä asiaa.

7. Gospelkuoro. Vähintäänki jokatoisen kirjotukseni aiheena ollu rakas kuoro, joka on ollu varmaan suurin virranlähe mulle Viljandissa. Toivottavasti saisin vielä aina välillä tulla vierailevaks artistiks ja sitä kaite nää täällä myös toivoo. Ja mun suuri haave on myös, et saatas tämä mahtaisa porukka kiertueelle myös Suomen kirkkoihin. Mun ja Eevan valmistujaiset vois sit hoitua sit samalla. Tai siis, että ne kaikki tulis sinne. Meillä oli taas toissapäivänä kolomen ja puolentunnin harkat, ja vollyymitaso oli katossaan! Sunnuntaina päivällä on Tallinnassa konsertti, joka jo mukavasti jännittää!

8. Oon saanu ihan hulluna hyviä, ihania ja niin rakkaita ystäviä! Mun täytyy varmaan kirjotella niille paljo kirjeitä, ettei kieli unohu ja että sais piettyä ees jonkinlaista yhteyttä. Ja tietty tulla vaan käymää aina, ku mahollista.

9. Oon ehtiny kumminki ehkä nukkummaan enemmän, ku Kokkolassa. Hyvä siis. Uni on saanu arvostustaan takasi. Tai ehkä oon vaan jo niiiin vanha. Pääsyynä kuitenki ehkä se, että sain aina valta tuntini ja enhän mä tietty mittään aamukasin kursseja hirveesti tainnu valita..

10. aikaa on riittäny myös käppäillä metässä ja luonnossa enemmän, ku Kokkeliaikoina. Tästä en haluasi kyllä luopua, toivottavasti ehin vaikka merenrantaan usseesti ens vuonnaki! Ja sählyyn, oi sitä kaipaan ja sählyn jälkeistä saunaa!

Sitte mietin samantien myös sitä, mitä mä oon tuonu tänne tullessani:

1. Varmaanki parhaista parhain koulukaverini Johanna sano mun ekan kanneltutkinnon jälkeen, että sen käsitys kantelemussiikista on muuttunu kokonaan mun Viljandiin tulon jälkeen. Siitä kommentista tuli kuulkaa semmonen olo, etten oo maailmassa yhtään turha ihminen! Eli ainakkii ennakkoluuloja on lähteny ja ehkä kanteleen asema soittimena herättäny huomioo. Täällä, ku se on aika kuollu soitin.

2. Muutaman piisin opetin. En kyllä yhtään urakoinu tän suhteen, vaan itsekkäästi keskityin ite imemään kaiken mahollisen. Mut kyllä aika moni koulukavereista ossaa laulaa rantali rintun tintun, mitähän tuolaasekki laattialle mänöö, nyt on meillä lysti leikki tai jopa soittaa plässimizeh soitandaa. Jouhikkojameissa oon opettanu paria suomirallia, jotka Johanna ainaki muistaa. Marionin kans ollaan aina hulluteltu ja laulettu kaikkein tyhmimpiä lauluja kaikista maista. Ainiin ja Teet superbonuksena ossaa soittaa viiskielistä jonkun verran ja laulaa ulukoo kolme säkkeistöö oman kullan silmät-polskaan!

3. Virkkasin aika monelle kaverille heijastimia, joillekki myös pipoja. Toivottavasti ne niitä käyttää enski talavena ja muistaa sit mua kylmässä pohjolassa.

4. Oon minäki toivottavasti ollu monelle hyvä kaveri. Kyllä nää ainaki nyt koko ajan ja vuorotellen miettii ääneen miks mä ylipäätään lähen pois ja jätän ne tänne kärsimmään ikävää. (Tai sitten ovat, että jesh päästiimpä vihdoin tuostakkii.) Ei voi tietää, tai voi jos syksyllä vaihtoon astuva Eekoo suostuu raportoimaan.

5. Oon käyny aika paljo siellä hullujen huoneella soittelemassa. Jossain vaiheessa sain siellä tittelin, "Jämejala ingel", eli Jämejalan enkeli. Mutta on ne siellä ollu aikamoisia enkeleitä mullekki, aina on otettu avosylin vastaan siellä, ihan millon vaan, ku vaan mennee sinne. Yks hyvä paikka pahassa maailmassa, joka on täynnä elämän riepottelemia ihmisiä (mä aina analysoin päässäni miten joitain on pienestä pitäen koulukiusattu ja joitain hakattu kotona ja... (huom. tää kohta vois olla myös tossa toisessa listassa, ku oon mäki niiltä hulluilta oppinu ja saanu paljo, mut tähän listaan oli vaan paljo vaikeempi keksiä asioita, niin laitan tän nytte tähän.)

6. Myös Jumiksissa oon musisoinu sillon tällön, välillä gopselikuoron kans, kerran pikkusiskon ja vara "pikkusiskon" kans ku ne oli täällä. 28.6 soittelen siellä vielä yksinäni.
Erräänlainen hyvästijättö seki. Oikein kuhtuvat mut sinne.

7. Viimeaikoina joka kerta pääkoululle mennessäni mun etteen on kirjaimellisesti hypänny (ylleensä niin, että oon vähä säikähtäny) pääkoulun ihana ja hassu info-täti, joka jossain vaiheessa kevättä alotti opiskelemmaan suomenkieltä (ku sen pittää vaan istua pitkiä päiviä tiskin takana). No, jossain tässä melko loppuvaiheessa se täti keksi, että mähän oon suomalainen ja voin aina auttaa sitä sen tehtävissä. Nyt viimeks opetin sitä sanomaan "minulla on paljon lahjoja" luottaen siihen, et se saa ekstrapisteitä tuosta paljon-sanasta, ku sitä ei ees olis tarvinnu olla siinä.. 

8. On mua hyväkskäytetty muutenki. Muusikamajan esittelykierroksia sain kunnian vettää muutamaan otteeseen, ku paikalle pöllähti suomalaisia. Joskus ne on tuonu mulle karkkia palkaks. Sillon kerran käytiin myös siellä Tallinnan rikkaitten kaupunginosassa lukiossa kouluesittelyä pitämässä. Enkä mä ollu siellä ollenkaa niin maskotti, ku alussa luulin, vaan pääsin ihan tositoimiin!

9. Koulussaki oon välillä päätyny tulkin hommiin tai muuten vaan Suomi-tietämys-hommiin, ihan satunnaisissa tilanteissa, sekä koulukavereitten, että opejen puolelta. Esim. sillon, ku yks kitaristipoika halus ostaa huutonetistä vahvistimen, jota Järvenpäässä myitiin, mut se myyjä oli unohtanu puhelinnumerosta yhen numeron pois +35401234567. Mähän siinä sitte henkseleitä paukutellen kerroin Suomen suunnan olevan +358 ja, että sieltä varmana puuttuu vaan se kasi. Sitte samaiset pojat tetty keksi, että mähän voinki soittaa sinne, mut siihen en sentään suostunu. Opetin niille sen sijjaan pari tarpeellista lausetta: "Minä olen virolainen kitaransoittaja." ja "Onko teillä vielä myynnissä putkivahvistin?".

10. Oon opettanu ihmisiä kerräämään roskia. Se tapahtu ihan huomaamatomasti ja vaan mallia näyttämällä. Ekana niitä tietty rupes mun perässä kerräämään Marion ja Franzi, kohta huomasin jo Teetin, Jaanikan, saksalaisten vaappaaehtostyöläisten ja joittenki koulukavereitten noukkivan niitä mun kans kilpaa. Nyt ihan vasta käppäilin yhtenä päivänä kottiin sen joulun alla olleen muuminäytelmän ohjaajan kans, ja seki niitä noukki. Mä naurahtelin onnessani, että ihanaa, säkkiikkö oot oppinu ja se sano, että pittäähän senki, ku kaikki muutki jo. Kerrassaan siistiä!

Alotin tännään siivouksen ohessa kamppeitten pakkaamisen. Ostin myös laivalipun ja junalipun Kisikselle. Tuli oikein superouto olo. Tässäkö tää nyt sit oliki. Voihan mömmö sentään! Miks aina pittää luopua kaikesta hyvästä? Kun on just saanu elämänsä aluileen täällä, niin täytyy muuttaa pois? Tai eihän mua kukkaan pakota, sitä ne just täällä koko ajan toistelleeki, et miks sä oikein lähet pois, mitä sulla siellä Suomessa muka on?

Täytyy tunnustaa, et en mä kyllä kovin kaukana tänne jäämisestäkkää oo. Mut taas luettuani yrityskurssille matskuja tuli vastaan asiaa eläketurvasta, ja siitä kuinka tärkeetä on, et on valmistunu johonki ammattiin. Siinä se tuli taas piste iin päälle. Niin vähästä on ennää muussiikkipedagogin paprut kiinni, et eiköhän nuo oo vaan saatava. Se yks taikapaperi. Eikä mun luonto varmaan antas muutenkaa ennää periks, muutenhan oisin pyristelly kaikki inhottavat yrityskurssit ja vielä inhottovammat informaatiolukutaiot ihan turhaan! Toinen asia tietenki on myöskin tänä vuonna kaipaamani Suomen ystävät, sukulaiset, juuret, sauna, lumi, hiihtäminen. Emmä nyt niitäkää oo unohtanu, vaikka ehkä siltä nyt kuulostaa.

Lyhyesti vielä elämästä konkreettisemmin: Maanantaina tulin takas Viljandiin, tiistaina tein vikat tutkinnot vähin harjotteluin ja siihen nähen yllättävän hyvin suorituksin, keskiviikkona kävin hierojalla, kuuntelemassa jatsareitten tutkintoja, kopselikuorossa ja kylässä illalla (jossa sitä aliasta pelattiin ja mua ei paljo yhtään autettu ennää). Eilen kävin Tallinnassa tappaamassa Pille-open kans yhtä kanteleensoittajasettää, ja sehän innostu meille soittammaan vähä kaikkee muutaki mielenkiintosta.. Sit rilluttelin vielä vähä suomalaisturistien jo täyttämässä vanhassa kaupungissa ja kävin sovittamassa ja kuolaamassa jo kerran sovittamiani ja montaa kertaa kuolaamiani ihania metän vihreitä pellavahusuja, jotka maksaa 450eek, eli noin 25 euroo, eli ne on täkäläisittäin kalliit ja mä en oo ostanu mittään vaatteita hirmu pitkään aikaan, ku en ehi ees tän hetkisiä kaikkia käyttämmään. Mut noh, tälläki kertaa, periaatteissa pysytellen, jätin mokomat hyllyyn. ehkä vielä joskus.

Tännään oon siis viettäny siivous/pyykki/pakkauspäivää ja kohta tullee pari kaveria vielä kyllään. Huomenna on yhen kuorolaisen ylppärit, sit illalla koulukaverin synttärit. Sunnuntaina lähetään jo aamujunalla Tallinnaan, ja kolomelta on siis Mustanmäen kappelissa gopseliuoron kevätkonsertti, jiihaa! Toivottavasti tulis, ees joku kuuntelemmaan.

Maanantaina sit lähen Rumbaan Marionin kesämökille ja tuun keskiviikkona takas. Sinne tullee hullun paljo ihmisiä, joista suurin osa taitaa olla saksalaisia. Nukutaan teltassa, ku se mökki on vielä kesken, eikä sinne muuteskaa mahu kaikki. Siinä välissä ei täällä blogissakkaa oo elämää, eikä varmaan ennenkää sitä. Torstai-iltana tulleeki sitte jo äippä ja iskä ja ne on sunnuntai-aamuun asti. Mä en lähe vielä pois niitten kyyissä, soitan sillon sunnuntaina vielä siellä Jumiksessaki. Ja Hesassa harkkaan Hyvä trion kans. Mun juna lähtee 30.6 klo 06.39, ja laiva Tallinnasta kympiltä.

Sitä ennen luvassa varmaanki itkusia hyvästejä, ainaski mun puolelta.